Pasin kanssa ulkona

Tänään olikin vähän erilainen supailupäivä. Kuljetukselta oli tullut kehoite, että vähän ajettuja ajoneuvoja liikuteltaisiin enemmän. Pasitkin kun tykkäävät, kun ne saavat vähän kyytiä. Siis vaunut. ;) Ja siksipä ehdotinkin vienosti meidän joukkueen vaunukortin haltijoille, josko voisimme mennä sunnuntain kunniaksi ulkoiluttamaan meidän joukkueemme pannua (jonka nimi on kuulemma Pia eikä Pasi). Ja niin sitä mentiin lippu hulmuten.


Vaikka sää oli rapsakkaan pakasteinen (käsittääkseni jopa kylmempi kuin Etelä-Suomessa nyt, mikä on vähän hassua, koska olemme paljon etelämmässä), oli ajelu mitä mainioin. Meitä oli matkassa vain kuusi henkeä, joten kuskia lukuunottamatta kaikki saivat ulkoilutettua myös päätään pannun luukuista samaan aikaan.


Välillä oli ihan pakko lämmitellä vähän alhaalla penkillä istuen, mutta aika sissinä sitä tuli luukusta ulkona hilluttua.


Ja kuuma kaakao tuli kyllä tarpeeseen, kun menimme supailun lopuksi toiseen leiriin shoppailemaan ja kahville (ja kaakaolle). Olipa pannukin saanut vähän kuraa pintaansa:


Huippupäivä! Ja ihan pakko tehdä uudestaan, kunhan säät vähän kesäistyvät tuossa kenties maaliskuun hujakoilla.

Rauhallista joulua!

Oikein hyvää joulua sinne koti-Suomeen ja toki kaikkialle muuallekin. :)

Tämä on minun ensimmäinen jouluni, jota en vietä Suomessa. Ja varsin kiva kokemus tämä on. Hyvin erilainen joulu.

Joulun taika alkoi jo aatonaattona. Täällä on joka tiistai tietovisa, ja minä en ole yhden kaverini kanssa IKINÄ voittanut sitä. Ja tiistaina sitten vihdoin seitsämän kuukauden yrittämisen jälkeen voitto napsahti. Ja mekin oikeasti tiesimme vaikka mitä emmekä vain peesanneet muun joukkueen mukana. Ja minä olin melkein osallistumatta! Illalla, kun menin nukkumaan, alkoi hiljalleen sadella lunta, mutta en uskonut, että sitä tulisi paljoa tai että lumi säilyisi aamuun asti.

Mutta jouluaattoaamuna yllätys oli mitä ihanin, kun maa oli valkeana. Valkea joulu! Ihanaa!


Jouluaattona ei juuri kukaan tainnut tehdä töitä. Jos jotain tärkeää oli, se toki hoidettiin, mutta muuten keskityttiin rentoutumaan. Meidän komppaniamme miehitti aamiaisen jälkeen kuntosalin. Itsekin kävin vähän treenailemassa ennen joulusaunaa.

Saunan jälkeen joulutunnelma meinasi vähän latistua, kun sähkökatko pätkähti juuri, kun Lumiukko oli alkamassa. Mutta se onneksi kesti alle 10 minuuttia ja ehdimme nähdä suurimman osan tuosta joulun parhaasta ohjelmasta. Kaveri, joka on Suomessa valtion virkamies luetteli kaikki rikokset, mitä Lumiukossa tehtiin: muunmuassa moottoripyörän luvaton käyttöönotto, rajarikos ja luultavasti ilmailulakiakin rikottiin... :)

Aamupävän päätteeksi lähdimme läheisille tippukiviluolille jouluhartauteen. Pappi piti ensin hartauden, minkä jälkeen saimme ohjatun kierroksen tippukiviluolassa.



Kun palasimme leiriin, oli vuoro joululounaan, joka oli äärettömän hyvin onnistunut. Taas tuli ahdettua napa niin täyteen, että melkein piti kieriä pois ruokalasta - juuri niin kuin jouluna pitääkin. :)

Tämän jälkeen oli vuorossa komppanian oma joululäyhy. Näissä juhlissa kuusi oli vähän vähemmän perinteinen (huomatkaa siniset ja mustat koristenauhat kauniin vihreässä kuusessa!):


Mutta ohjelma oli varsin perinteistä: paisteltiin pipareita, siemailtiin glögiä, tiernapojat esiintyivät (eikä lunttilappuja melkein edes huomannut) ja pukkikin löysi tänne kaukaiseen kriisipesäkkeeseen. Kaikkien oli pitänyt hankkia kahden euron lahja ja pukki sitten jakoi lahjat. Minä sain hienon sisustuselementin körmyyni.


Glögi virtasi sen verran, että tänään aamulla hieman väsytti. Kun olimme viettäneet noin tunnin aamiaispöydässä, pakkaannuimme joukkueemme sankarien kanssa briiffariin katsomaan laadukkaita Suomalaisia elokuvia: katsastimme Katsastuksen ja Siivottoman jutun.

Nyt sitten tässä odotellaan, koska on päivällisaika ja pääsee taas syömään ylen. :)

Oikein rauhallista, turvallista ja piparintuoksuista joulunaikaa kaikille!

Keissiä pukkaa

Meillä on täällä kai kaikissa joukkueissa tapana, että jos pärstä näkyy jossain mediassa, joukkueelle pitää ostaa keissi kaljaa. Joissain porukoissa eri medioita arvostetaan vielä erilailla: kun lehdestä tai esimerkiksi mil.fi-sivustosta tulee yksi keissi, niin telkkarista pamahtaa kolme. Tätä kutsutaan mediakeissiksi.

Meillä linja on, että keissi per esiintyminen, oli media mikä tahansa. Itse tempaisin tuossa viime viikon lopuksi voittoarvan eli päädyin mediaan. Enpäs kerro, koska ja minne. Kaverit ovat minut jo bonganneet ja porukoita varoitin jo etukäteen. Keissi pitää ostaa nyt sopivana ajankohtana, että itsekin pääsee nauttimaan sen antimista. Joulunpyhiä suunnittelin...

Keissisanktioita tulee täällä toki muutenkin. Jos myöhästyt briiffistä, ostat keissin. Jos puhelin soi kesken briiffin, ostat keissin. Myös härppäyksestä tulee monissa briiffareissa (nyt siis niissä olohuoneissa) keissi. Härppäys on sitä, että vaihtaa biisiä kesken edellisen kappaleen eli skippaa koneelta muiden soittolistat ja jyrää juuri sen oman ihkun biisin soimaan nyt heti.

Keissit ovat myös hyvää valuuttaa. Jos joltakulta pitää pyytää jotain ylimääräistä palvelusta, sen saa yleensä keissillä. Tokihan kaikki tekevät omat työnsä ihan rahapalkalla, mutta joskus pitää pyytää pieniä, täysin supaorientoituneita palveluksia ja silloin yleensä ostellaan kiitokseksi keissejä. Meidän komppaniallemme esimerkiksi tulee jouluna pukki keissipalkalla.

Ja näin pysyy kansa saunaoluissa. Eläköön vaihdantatalous! :)

Paljon kilttejä lapsia

Lupasin pari postausta sitten lisää vaihtelua arkeen. Ja tässä sitä tulee.

CIMIC eli Civil Military Cooperation hommaa joka vuosi paikallisille lapsille lahjoja ja vie niitä kouluihin pukin avustuksella. Joku muodollisetsi pätevä taistelija siis esittää joulupukkia ja käy vähän morjenstamassa lapsukaisia.

Minä pääsin tänä vuonna mukaan Joulupukin muorin roolissa. Kävimme pukkini kanssa kahtena päivänä yhteensä viidessä koulussa. Muut pukit ja muorit hoitavat sitten loput koulut.

Lapsukaiset olivat todella suloisia! Ensimmäisessä koulussa lapset olivat tosin kovin ujoja, mutta muissa kouluissa meille laulettiin ja lausuttiin loruja. Alla olevassa kuvassa meille pidetään puhetta. Puheen jälkeen jokainen luokka esitti jotain.


Esitysten jälkeen alettiin jalkaa lahjoja. Lapset olivat niin innoissaan, että takana tulevat tunkivat niin, että jonon pää meinasi välillä mennä jopa pukista ohi.


Osa vanhemmist lapsista kiitti oikein englanniksi. Ujoimmat eivät edes muistaneet kiittää tai uskaltaneet avata suutaan. :) Yksikin tyttöparka alkoi itkeä, kun pukki otti hänet syliinsä. Itsekin muistan alle kouluikäisenä olleeni samanlainen. Kouluikäisenä olin jo niin "rohkea", etten olisi enää itkenyt vaan ainoastaan ollut HYVIN hiljainen. :p


Saimme myös haleja. Oli hauskaa huomata, että osalle oli tärkeämpää päästä halaamaan pukkia kuin saad alahja ja osa himoitsi lahjaa niin paljon, että nappasi sen jo tontun kädestä ennen kuin pukki ehti väliin. :)

Jos kouluissa oltiin niin mahdottoman herttaisia ja lapsenmielisiä, niin autossa menoa kompensoitiin sitten aikuisten jutuilla. Pukki muunmuassa tokaisi seuraavaa: "Tuhmille pojille mulla ei ole mitään annettavaa, mutta tuhmille tytöille voisi ollakin jotain pientä."

Oikein hyvää joulunodotusaikaa kaikille!

Piparia

Tänään campin naiskokki kutsui kaikki leirin naiset leipomaan pipareita. Oli kyllä hauskaa. Mennessä minulla oli syvä aikomus olla mussuttamatta taikinaa, mutta tulihan sitä vedettyä pala jos toinenkin. Nyt on sitten mukavan pullottava vatsa, kun taikina on turvonnut.

Ekat piparit menivät varsinkin koristeluvaiheessa ihan pipariksi, mutta loppupäässä onnistuin tuottamaan jo muutaman sööttiläisen. Nämä tyypit ovat rauhanturvaajia, jotka ovat kitanneet pykälässä ollessaan liikaa kahvia ja siksi heillä on silmät kuin lautaset. :)


Raaskiikohan kukaan syödä tällaisia söpöläisiä? :)

Papin kyydissä

Olinpa taas vähän supailemassa. Tällä kertaa papin retkellä. Kävimme ortodoksisessa nunnaluostarissa ja todella upeassa laaksossa.

Nunnaluostarissa oli yhdessä kirkossa kolme kirkkoa, jotka oli rakennettu eri aikoihin. Kirkossa ei kuitenkaan saanut kuvata, kun freskot olisivat kärsineet salamavaloista. Olisin voinut näyttää teille, miltä Jumala näyttää. Eräässä taulussa oli nimittäin rikottu yhtä käskyä ja maalattu Jessen lisäksi isäpappa istuskelemaan lakikirjojen kanssa. Huvittavaa sinänsä, että juuri kyseisissä laeissa kielletään moiset kuvat.

Pihalla kasvoi hauskoja käkkäräpuita, jotka oli kuulemma tuotu Palestiinasta.


Retkellä huomasi, kuinka sää vaikuttaa fiilikseen. Kesällä olleella papin retkellä oli paljon hauskempaa kuin nyt, koska oli lämmin ja aurinko paistoi. Nyt kirkossa sai hytistä kylmissään, ja muutenkin koko ajan oli vähän apeanväsynyt fiilis, kun pilvet roikkuivat vuorten huipuilla (eli kuitenkin aika matalalla).

Mutta olivat näkymät silti aivan hulppean hienot. Vuoret ovat aina vakuuttava näky, koska niitä ei ikinä näe Suomessa.



Vaikka sää olisikin voinut suosia enemmän, oli retkellä silti todella kivaa. Ensinnäkin sain viettää koko päivän kaverin kanssa, jota en ollut nähnyt kahteen viikkoon (olimme peräkkäin lomilla), ja toiseksi pääsi pois leiristä. Se tekee aina hyvää. Kuitenkin leirissä piirit ovat niin pienet, että lana iskee väkisinkin, jos ei vähän saa vaihtelua.

Vaihtelua on tiedossa lisää. Mutta siitä lisää seuraavissa postauksissa...

Pimeetä menoa

Viime viikolla kävimme ampumassa pimeäammunnat. Menimme ampumaradalle valoisan aikaan ampumaan kohdistukset ja sitten pimeällä ammuimme itse ammunnat. Kuvassa vähän valojuovaa ilmassa.


Pimeää ei tarvinnut kauaa odotella kohdistusten jälkeen, koska lähtömme myöhästyi 40 minuuttia: toinen, vasta tällä viikolla ampuva porukka oli käynyt hakemassa asevarastolta ampumarataperäkärryn "vähän" etuajassa. No, saivatpa kuskata sen meille takaisin, kun me istuimme Messissä kahvilla odottamassa.

Sadekin loppui viimein, kun pääsimme ampumaradalle, ja siellä oli ihan kivaa, joskin vähän kuraista. Onneksi valtio tarjosi kurapuvut. :)

Ammuimme sekä pimeätähtäimillä että valonvahvistimella. VV2000 oli kiva. Itse en ole koskaan ennen ampunut sillä, joten olin taas ihan innosta soikeana. Valojuovilla ammuttaessa piti aina odotella sopivaa taukoa, kun ei ollut liian kirkasta ja näki taulut. Kerrankin niin pimeäammunnoissa. :)

Lisäksi minä pääsin valaisevaan osastoon ampumaan valopistoolilla. Sitä kyllä tuli tehtyä jo intissä. Mutta kaikki räiskiminen on aina kivaa!


Ja pimeällä räiskiminen on ihan erityisen kivaa, koska valojuovat ja valopistoolin patruunat ovat näyttäviä.

Täällähän paikalliset aina ryntäävät ampumaradan reunalle odottamaan romuraudan (eli hylsyjen) toivossa, kun he kuulevat meidän ampuvan. Tällä kertaa he joutuivat odottelemaan aika kauan. Mutta saivatpa hienon valoshown. :)

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tämä taitaakin olla ensimmäinen kerta, kun meikäläinen on ulkomailla itsenäisyyspäivänä. Mutta eipä se mitään. Meille talo tarjosi prameat juhlat. Juhlinta alkoi juhlalounaalla, missä luettiin kaikkien ylennettyjen nimet. Tosin meidän joukkueellamme juhlinta alkoi jo aiemmin, kun joukkueen ylennetyt tarjosivat meille kakkukahvit. Naminami.


Lounaan jälkeen sitten alkoikin paraatiin valmistautuminen. Paraatissa jaettiin kaikille vanhemman rotaation taistelijoille mitalit. Eli minukllekin. Jee! :)

Paraatin jälkeen kutsuvieraat menivät kokkareille, mutta me tavalliset tallaajat suuntasimme omaan briiffariin konjakille ja katsomaan Tuntematonta Sotilasta (tietysti).

Oikein hyvää itsaria kaikille sinne pohjolaankin!

Körmyesittely osa III

Moi taas! Taas meni lomaviikko viuhahtaen. Enkä ehtinyt edes ajatella kirjoittavani jotain lomatunnelmista. Tiivistetysti voi sanoa, että aurinko näkyi vain lentokoneessa pilvien yllä oltaessa. Aika perus Suomen talvi siis. :)

Totesin tässä, että taitaa olla ihan toivotonta odottaa, että minä jaksaisin urheilla körmyyni verhot. Varastolla ei ole verhotankoja, enkä minä varmastikaan saa sellaisia aikaiseksi itse. Joten esittelenpä uusimman (ja toivottavasti viimeisen) körmyni siis ilman ikkunaverhoja.

Nyt minulla on taas KOKONAINEN merikontti ihan itselläni. Toisesa päässä on "työhuone" ja toisessa päässä "makkari". Työhuone koostuu työpöydästä ja kasasta tietokoneita. Pöytäkoneet on oikeasti tarkoitettu työntekoon ja läppäri pöydällä on ikioma supailukeskukseni.


Kuvassa näkyvät edeltäjän jättämistä kaiutinsysteemeistä etukaiuttimet. Seinillä kuvan ulkopuolella on sitten takakaiuttimet. Eli jos tässä koneella pelaisi vaikka Close Combatia, olisi äänimaailma ihan ruokottoman päheä. Eipä tämä nyt taustalla soiva Evanesencekaan pahalta kuulosta. :)

Propagandajuliste on kulkenut mukanani jokaisessa körmyssä, mutta Pulp Fictionin ostin Ameriikasta (eli jenkkien leiristä) ihan tätä körmyä varten.

Koneen päällä laatikossa oleva johtokasa ja toinen mokoma (käytössäoleva tosin) pöydän alla ovat myös edeltäjän jätöksiä. En vaan ole niillekään vielä saanut mitään aikaan. Ainakin pöydän alle pitäisi ryömiä nippusiteiden kanssa. Siten voisi helpottaa aina yhtä ihanaa siivousta.


Matkalla makkariin ovat vaatekaapit, joiden päätyyn ruuvasin naulakon, ja pari hyllyä. Hyllyt ovat täynnä tyttöilykamaa ja kaikkea muuta ihkua. Esimerkiksi Sinkkuelämien kaikki kaudet dvd:llä. Hyllyn päällä oleva sydänlamppu ja kruunu ovat lahjoja taannoisista tähtiupseeribileistä. Tuovat kyllä körmyyn ihkun tyttömäistä tunnelmaa... Pitäisi vaan vielä saada koppi täyteen Hello Kittyä tai muuta tyttöilykamaa. :)

Sänky on sitten suunnileen samassa kuosissa kuin edellisessäkin körmyssä nalleineen ja Marimekko-tyynynpäällisineen. Pääpuoli on tosin kääntynyt edelliseen körmyyn nähden, ja meinasinkin ensimmäisenä aamuna uudessa körmyssä nousta unenpöpperössä sängystä seinän puolelle. :)

Sängyn jalkopäässä on pyykkisäkki, joten nurkan taakse en kameraani viekään. :p

Haastematsi

Äsken oli jännät paikat Messissä. Me pelaamme usein lounastunnilla siellä biljardia, ja tänään paikalla oli myös pari suomalaista täällä ei-rauhanturvaamishommissa töissä olevaa naista lapsineen. Heillä oli ollut jotain asiaa tänne meidän campiin ja samalla pojat oli tuotu pelaamaan.

Pojat sitten haastoivat minut biljardiotteluun. Ja panos oli hurja: jos minä häviän, joudun ostamaan pojille karkkia. Minä pelasin vasemmalla kädellä, koska muuten peli olisi ollut vähän epäreilu. Se on muuten huisin vaikeaa. Vasen käsi heiluu ihan holtittomasti ja sillä on tajuttoman vaikeaa saada aikaan yhtään kovempia lyöntejä. Vallin kautta lyötävät pallot olivat järjestään liian hiljaisia.

Oli kyllä tiukka matsi: minulla oli vielä yksi pallo jäljellä ja pojilla enää kasi. He sitten laittoivat kiven kasin perässä pussiin ja hävisivät. Harmi. Olisin minä pojille vähän namia voinut ostaa... :)

Vaikka pojat olivat vielä sen verran naperoita, että hyvä kun pöydälle ylsivä, tekivät he muutaman varsin näyttävän lyönnin. Heistä taitaa tulla isona varsin kovia bilishaita...

Tähtilaivasto kutsuu

Jos Suomen pää ei olisi jäätänyt ja säätänyt, olisin minä eilen ollut ensimmäistä päivää sotilasvirkamies. No, nyt nimitys antaa odottaa itseään, mutta eilen pidettiin silti kaverin kanssa tähtiupseeribileet supaylennyksen kunniaksi. Tulevat natsat näkyvät alla.


Kutsuimme 40 lähintä ystäväämme ja muutaman uuden hiipparin juhlimaan kanssamme. Oli ihan tähtitieteellisen hauska ilta. Teemana oli tähdet, ja se näkyi sekä koristeissa, musiikissa (jokaisessa biisissä mainittiin joko star tai tähti) ja valaistuksessa (jouluvaloja patiolla). Ihmiset viihtyivät ja jengiä tuli jopa kuokkimaan, koska Messi oli ihan tyhjä ja meiltä kuului hyvä meininki.

Loppuillasta musiikki vaihtui toivemusiikkiosastolle ja jengi jorasi ja lauloi kuin viimeistä päivää. Vieraat joutui ajamaan ulos pilkun tullessa, kun kaikki olisivat halunneet vielä jatkaa. Mutta meidän briiffarissa noudatetaan sääntöjä...

Tänään sitten taas meni kessuna aamupalalle, mutta mahtavan hyvällä mielellä. Oli niin timanttisen hyvä ilta.

Melkoinen marraskuu

Hyvää marraskuuta sinne pohjoiseenkin! Minä vietin juuri lounastaukoa istuskellen t-paidassa Messin terassilla ja meinasi tulla kuuma. :) Koko viikoksi on luvattu pariakymmentä astetta lämmintä. Paitsi tietysti viikonlopuksi. Silloin toki sataa... :( Mahtaa olla aika järkytys tulla Suomeen lomille kuun lopussa, kun siellä on ihan pimeää ja kylmää. On täälläkin syksyn tulon huomannut, kun illat pimenevät jo kuuden maissa (kesällä pimeä tuli kahdeksan jälkeen) ja aamuisin on hernerokkasumua. Mutta Suomessa taitaa ainakin jossain Kainuussa ja Lapissa olla jo ihan talvisiakin säitä.

Mutta vaikka täällä vielä nurmet viheriöivät (puut ovat kyllä jo alkaneet tiputtaa lehtiään), niin on täälläkin välillä aika masentavan näköistä. Alla valaiseva esimerkki eräältä vähemmän aurinkoiselta päivältä.


Meillä lähestyy rotaationvaihto, ja odottelemmekin jo innoissamme uusia taistelijoita. Campin muusikot ovat innoissaan, koska uudessa roottorissa tulee sekä rumpali että laulaja. Ehkä kohta saadaan grilli-iltoihin ihan campin oma bändi...

Huono puoli tässä rotaationvaihdossa on, että vanhat lähtevät pois. Muutamaa tyyppiä tulee tosi ikävä. Lauantaina pidettiin vanhan roottorin lähtöläyhy eli grilli-ilta. Päivällä oli palkitsemistilaisuus, johon allekirjoittaneellekin viuhui nakkia. Pääsin lukemaan palkittujen nimiä. Eipä siinä mitään - minä pidän omasta äänestäni. :) Yhdestä yliluutnantista meinasi tulla ylikersantti, mutta muuten suoriuduin tehtävästä pahemmin änkyttelemättä. Ja henkilöstöpäällikkökin kiitti oikein henkilökohtaisesti. Jee jee!

palloa pussiin

Anteeksi, kun en ole taas kirjoittanut. On ollut kamala kiire. Sekä työn, että huvin saralla. :)

Minä innostuin noin kuukausi sitten pelaamaan biljardia ja olenkin siitä lähtien viettänyt iltani aika tehokkaasti Messissä bilispöydän ääressä. Usein myös lounastunnilla tulee pelattua.

Aluksi olin ihan huono, mutta nykyään silloin tällöin jopa voitan ihan ok pelaajia. Suurin ongelma minulla on se, etten pysty pelaamaan aina tasaisesti samalla tasolla, vaan välillä keskittyminen herpaantuu ja pelaan kuin pullopersesika. Mutta pöydän alle en ole vielä joutunut. Perinne siis on, että jos häviää pussittamatta palloakaan, joutuu menemään pöydän alle ja kirjoittamaan sinne nimensä ja päivämäärän. Tähän tapaan:


Kuvan sankari on muuten oikeasti tosi kova luu bilispöydässä. Siksi riemu olikin rajaton, kun hän kohtasi parempansa.

Bilis on tosi kivaa, ja olen sen avulla tutustunut uusiin ihmisiinkin: vartiojoukkue on myös innokas pelaamaan, ja olenkin tutustunut sen pikkujannuihin pöydän ääressä. Loistavia tyyppejä!

Miehet suhtautuvat pelaavaan naiseen kaksijakoisesti: toisaalta heistä on kiva pelata minua vastaan (tai ainakin osa oikeen toivoo saavansa minut vastaansa) ja he neuvovat minua mielellään (mikä on ihan hyvä, koska silloin minä kehityn), mutta toisaalta heitä syö vietävästi, jos he häviävät minulle. Ja sitten he luonnollisesti tykkäävät, jos lyön heistä pois päin eli pyllistän heille. Ohhoh! ;)

Minä olen muuten ehdottomasti kovin tuulettamaan, kun voitto silloin tällöin osuu kohdalle. Hypin ja kiljun riemusta kuin pikkupenska. Mutta voittaminen nyt vaan on niin hauskaa ja ainakin vielä harvinaista herkkua.

Kansalaisvelvollisuuksia

Saako täällä äänestää? No, tottakai saa. Viime viikon loppupuolella meilläkin oli ennakkoäänestys. Homman hoiti yksi legal advisoreista. Mainos oli aika hauska. Lopussa oli nimittäin seuraavanlainen teksti:

"BMW:n omistajille on äänestyspaikalla oma jono, joka on nopeampi ja ylellisempi kuin toinen jono.Volvon omistajia pyydetään ystävällisesti pesemään saappaansa ennen äänestyspaikalle saapumista."

Mutta kun tämä Suomessa Volvolla kruisaileva kessu meni äänestämään, ei äänestyspaikalla ollut kyllä yhtään jonoa. Äänestys sujahti siis varsin nopsaan - paljon nopeampaan kuin Koti-Suomessa postissa, missä on saanut aina jonotella. Täällä oli äänestyspaikalla tarjolla jopa namusia, jotka olivat vielä poliittisesti korrektisti sekä punaisia että sinisiä (Pexissä ei taida olla vihreässä paperissa olevia karkkeja).

No, eipä tuo äänestäminen nyt ihan putkeen kuitenkaan mennyt. Vuorossa ollut vaalivirkailija unohti ottaa minulta ja viideltä muulta nimmarin ennakkoäänestyslappuun. Onneksi legaali huomasi asian ja soitteli meidät takaisin allekirjoittamaan laput. Olisi tullut äänestä varmaan hylsy ilman sitä. :o

Itsehän palasin viikko sitten lomilta ja ehdin nähdä jonkin verran itseään markkinoivia poliitikkoja. Se osa meistä, joka on koko vaaliajan gines, joutuu turvautumaan vain nettiin ja vaalikoneisiin päätöstään tehdessään. Mutta kuinka paljon normikansalainen yleinsäkään jaksaa ehdokkaita haastatella ja tehdä valistunutta päätöstä? Mitä olen kavereiden kanssa hjutellut, suurin osa valitsee oman alan edustajan, joku antaa sukupuolen vaikuttaa, toinen puolueen ja kaikkein aktiivisimmat käyttävät jopa vaalikoneita.

Itselläni on omassakin kunnassa ehdolla useampi tuttu, joten valinta oli aika helppo: kävin lukemassa heidän vaalisivunsa ja vertasin heidän mielipiteitään omiini vaalikoneissa. Mieluummin kuitenkin äänestän eniten kanssani samaa mieltä olevaa tuttua kuin täysin tuntematonta jannua, joka voi livenä olla vaikka minkälainen homonaama. Eli minulle ei tämä kaukainen sijainti ainakaan ole mikään ongelma.

Leirin äänestysprosentti oli kuulemma palttiarallaa 40. Lunttasin juuri Hesarin sivuilta, että viime kunnallisvaalissa äänestysprosentti oli koko maassa 58,6. Koska osa tästä porukasta on kuitenkin vaalipäivänä lomilla ja käy äänestämässä silloin ja osa ennakkoäänesti nyt Suomessa, voisi sanoa meidän olevan ihan keskiverrosti kansalaisaktiivista sakkia.

Olisin jotenkin olettanut meidän olevan vähän aktiivisempia, koska aatetta selkeästi löytyy sen verran, että tänne on tullut lähdettyä. Tosin jääkäreinä ja vartiojoukkueessa on hyvin nuorta sakkia, ja nuorison äänestysinnokkuushan on tunnetusti matala. Vai onko jengi täällä sittenkin vain sen Bemarin takia? Toivottavasti ei...

Huutava vääryys aamiaisella

Parasta täällä ihmisten jälkeen on sunnuntain aamubrunssi. Sunnuntaina tarjotaan vain kaksi ateriaa kolmen sijaan: tukevampi aamupala eli brunssi sekä päivällinen. Iltapalaa ei nyt lasketa ateriaksi, koska se on vain snäkki. :)

Sunnuntaibrunssissa on kaksi koko suomalaisen kriisinhallintajoukon suosikkia: pitsa ja riisipuuro. Oma suosikkini on varsinkin se riisipuuro.

Ja voi sitä pettymyksen määrää, jos riisipuuro on korvattu manna- tai kaurapuurolla. Tänään kävi juuri niin ja mannapuuro ei ollut edes puuroa vaan naurettavaa velliä muistuttavaa maitovaahtoa. Minunkin piti sitten muuttaa aamiaissuunnitelmiani ja ottaa puuron sijasta pitsaa.

Valituksen määrä on aina uskomaton, kun riisipuuroa ei ole. Jos se korvataan kaurapuurolla, on tämä kessu ihan tyytyväinen (koska minä pidän oikeastaan kaikista muista puuroista paitsi mannapuurosta). Mutta tämänaamuinen mannavelli oli suunnaton pettymys.

Pettymyksen vielä maksimoi se, että ruokalan avatessa puuro ei ollut vielä valmista ja minä ihan odotin sen saapumista linjastolle. Ja sitten, kun kansi avattiin ja näin, mitä olin odottanut, oli pettymys maksimoitu.

No, pitää sitten tänään vetää asteen kovempi salitreeni, jotta saa sen pitsan kuitattua... Ei minulla tämän kummempaa asiaa nyt ollut. Piti vain saada avautua vähän lisää. :)

Kuvaa ei valitettavasti ole tarjota, koska RIISIPUUROA EI OLLUT (ja minulla ei ollut kameraa mukana, jotta vellistä olisi saanut kuvan)!

Taisteluvarustusta

Tänään ajattelin esitellä teille, millaisella aseistuksella sitä rauhaa täällä oikein turvataan. Koska olen naistaistelija, aamu alkaa hieman naisellisemmilla aseilla. Eli tukka kiinni ja baanalle. Turkoosi pussukka on muuten yksi niistä lomilta tuomistani sisustuselementeistä. Eikös ole ihku? Sen uumenista löytyvät shampoot sun muut suihkutteluaineet, ja Marimekko-purkki sisältää kaikki hiuslenkkini.


Täällä pitää jatkuvasti taistella jallaa vastaan. Siksi joka paikassa on käsidesiä tarjolla ja sitä hierotaan käsiin aina vessassa käynnin jälkeen ja ennen ruokailua. Toki myös pesemme käsiä. Käsidesi on vain bonari siihen päälle. Se kuulemma tekee myös käsille hyvää. Tai ainakin Medical advisor niin väitti... Ei se ainakaan käsiä kuivata, vaikka alkomahoolia sisältääkin.


Jotta taistelija jaksaa taistella, tarvitsee hän päivittäisen kofeiiniannoksensa. Siksi messissä on jatkuva kahvitarjoilu. Mutta meillä on kyllä toimistolla omakin keitin. Sen puhdistaminen oli kyllä aika ruljanssi, koska paikallinen vesi on HYVIN kalkkipitoista. Kun kiehautimme keittimessä puhdistusaineet, niin keitintä sai käyttää pelkällä vedellä vähän yli kymmenen kertaa, kunnes kaikki kalkki oli irronnut...


Tuo pieni purnukka kuvan oikeassa ylälaidassa on muuten käsidesiä... :)

Koska kahvi pissattaa, on hyvä juoda myös vettä. Kuvassa paikallista sitruunamaistettua kuplavettä. Yksi campin vitsi on, että paikallinen gin tonic on käsidesiä ja sitruuna-Gorskaa ja paikallinen kossuvissy on sitten käsidesiä maustamattomalla Gorskalla. Rekvisiittana kuvassa mukana rakas kahvikuppini. Minusta on kauheaa luonnontuhoamista juoda monta kupillista kahvia päivässä ja käyttää aina kertiksiä. Siksi hankin oman mukin.


Itse taistelen myös hammaspeikkoa vastaan. Oli ihan kamalaa, kun leirin PX lopetti xylitol-purkan myymisen. Piti sitten raahata Suomi-lomalta useampi pussillinen kumeja. Minähän en pelkkää sorbitolia jyystä! Lidlin lakupurkka on ihan parasta! Taustalla toinen tärkeä taisteluväline eli näppis. Minähän olen konttorirotta...


Jokaisen taistelijan tärkein ase täällä on oma tetra-puhelin. Nämä jättiluurit ovat ihan samaa kamaa, mitä viranomaiset (esim. poliisi) käyttävät Suomessa. Meillä on täällä sitten oma Virve-verkkoa vastaava verkko. Kännykästä vehje eroaa siten, että sen on ensisijaiseti radio ja vasta sitten puhelin.


Ok, on meillä pyssytkin... Minun aseenani toimii FN-pistooli. Useimmat pitävät sitä kiinni vyössä ja käyttävät alentajaa, jolla pyssy laskee alemmas reidelle. Minun alentajani reisihihna on niin surkea (ei pysy kireällä), että luovuin heti ensimmäisenä siitä. Sitten ostin ihan omalla rahalla varustevyön, jotta pyssyä ei tarvitse kiinnittää housujen vyöhön, joka jo muutenkin on ihan täynnä tavaraa (leatherman, tetran pidike, taskulamppu...). Ja koska kakkoslippaan kotelo meni alentajan mukana kaappiin, tuli sitten ostettua tuo lipaskotelokin. Varustevyön alla on se jo aiemmissa postauksissa mainitsemani muju, joka sisältää sirpaleliivin, kypärän, kaasunaamarin ja taistelumuonapussin.


Kuulin muuten tässä taannoin, mistä sana muju tulee. Se tarkoittaa mukaan otettavaa juttua. Muju kun pitää aina ottaa mukaan, kun poistuu leiristä. Siksi tuossa säkissä on kahvatkin.

Oikeastaan tähän olisi voinut vielä kuvata sen Leathermanin (varsinkin sen "kynsisakset" ja viila ovat kovassa käytössä) sekä polkupyörän, joka on tärkeä kulkupeli täällä campin sisällä oltaessa. Mutta tällaisella varustuksella täällä siis porskutellaan menemään.

To protect and to serve...

Taas rivissä

Lomat on nyt lusittu ja paluu arkeen iskee kuin tuhat volttia (juu, jokunen Korkkari on joskus tullut luettua - Suomen sodista tiätty). Täällä on ihan kivat hässäkät luvassa, kun on omia hommia ja viimeiset viikot aikaa perehtyä seuraavaan hommaan. Meillä siis rotatoidaan ensi kuussa ja siinä samalla meikäläinen vaihtaa tehtävää vähän jännempään hommaan. Nyt on sitten loppukiri käynnissä, kun yritän riipiä edeltäjältäni viimeisetkin tiedonmurustet ja muut olisi hyvä tietää tämäkin -jutut.

Uusi homma sisältää myös muuton eri osaan leiriä. Olen ehkä eniten tässä leirissä muuttanut ihminen. Ensin asuin puolitoista viikkoa vierasmajoituksessa, että vanhat ehtivät alta pois. Sitten pääsin omaan körmyyn, joka tosin isompana annettiin korkea-arvoisemmalle puolentoista kuukauden kotiutumisen jälkeen. Sitten kökötin kaverin nurkissa puolitoista viikkoa, kunnes kotiutuvat ulkkarit muuttivat alta pois, ja sain nykyisen koppini. Ja kohta taas mennään. Tällä kertaa taas isompaan asuntoon (juu, kuvia luvassa, kunhan aika koittaa). :)

Tuli sitten lomilta hankittua muutama sisustuselementti. Niistä massiivisin on allaoleva kaveri. Tyyppi on noin metrin korkuinen ja löytyi eurolla kirpparilta. Hänessä on vaan yksi huono puoli: hän vähän vuotaa. Jos en löydä falskaavaa kohtaa, saa E.T. lähteä viimeiselle retkelleen muuton yhteydessä. Parka on muuten vielä ihan nimetön. Ehdotuksia?


Muuten täällä on ihan normimeininki. Vähän harmitta (taas kerran), kun täällä on tapahtunut kaikkea kivaa minun poissaollessani. Tällä kertaa kiva on ollut jopa urheilua eikä pelkkää juhlimista: viime lauantaina järjestettiin meidän leirissämme sotilaspenkkikisa ja toisessa leirissä hauska joukkuekilpailu. Joukkuekilpailussa piti olla kuuden hengen joukkue, joista kaksi on naisia. Lajeina oli penkkipunnerrus, auton veto, viestijuoksu ja tandemhiihto. Minua kysyttiin mukaan, mutta valitettavasti olin lomilla. Olisi ollut hauskaa päästä vetämään autoa. Mutta hyvin Suomi pärjäsi ilman minuakin: olimme kuulemma toisia.

Sotilaspenkkikisassakin oli naisten sarja, ja naisia oli osallistunut jopa kolme. Miehillä oli kaksi sarjaa: omalla painolla nostavien sarja ja fitness-sarja, jossa nostettiin 2/3 omasta painosta. Naiset nostivat puolta omasta painostaan. Naisten voittaja oli nostanut 30 toistoa. Eipä olisi meikäläisellä siis ollut jakoa kisassa - lähinnä siksi, kun on tuota elopainoa päässyt vähän kertymään (ja täällä missiollakin se on vain lisääntynyt, vaikka suunnitelma oli tänne tultaessa ihan päinvastainen) ja nostettava painokin olisi siten ollut hillitön. Mutta kevään kisaan mennessä ehtii sekä treenata että dietata. Ehkä minä en silloin satu olemaan lomalla ja satun jopa olemaan kondiksessa. Kondikseen olisi kyllä tarkoitus päästä jo tammikuuksi, kun minä, neiti superurheilija ja kaksi muuta taistelutoveria suuntaamme Australian kesään! Pitäisiköhän aloittaa laihdutusblogi? :)

Rok rok!

No niin. Taas on vierähtänyt aikaa viime postauksesta. Mutta palataanpa vähän ajassa taaksepäin. Meillä kävi täällä bändivieras Suomesta. Syyskuun viimeinen lauantai oli siis oikea juhlapäivä: ensin lähdin kavereitteni kanssa syyskuun walking outille (eli virkistyspäivälle) ja illalla oli konsertti. Walking outista jo kerroinkin.

Illan konsertti alkoi kahdeksalta. Se järjestettiin liikuntahallissa, koska sää oli ollut kehno. Kun minä ja kaverit menimme saliin kymmnetä vaille, olimme ensimmäiset paikalla ja kaikki valot olivat vielä päällä. Mutta kyllä paikalle hiljalleen valui jengiä ja tunnelma alkoi tuntua oikealta konsertilta.


Kuten jo mainitsinkin viime postauksessa, esikunta- ja huoltokomppanian naiset olivat anoneet komppanian päälliköltään lupaa olla konsertissa hiukset auki, ja he olivatkin luvan saaneet. Juuri ennen konserttia koko suomalaisen kontingentin komentaja sitten laajensi luvan koskemaan kaikkia naisia. Piti siinä sitten ponnari avata vaikka enää ei ehtinytkään katsoa peiliin ja asetella karvoja kohdilleen. Sain sitten kuulla monta kertaa illan aikana, että "Voi kun sä olet ihan erinäköinen". Itse olen tämän kokeilun jälkeenkin sitä mieltä, että jotenkin univormun kanssa näyttää paremmalta, kun hiukset ovat kiinni. Mielestäni esim. bändin seurueessa olleet naiset näyttivät "ihan häröiltä", kun he pitivät hiuksiaan auki (vieraat siis hengasivat myös kurkkusalaateissa). Tottumiskysymys varmaan.

Konsertti oli peruskamaa. Bändi ei ole mikään minun ylin suosikkini, mutta se oli varsin positiivinen yllätys noin niin kuin livenä. Ja olihan se kivaa vaihteeksi kuulla elävää musiikkia.


Illan "kohokohdan" missasin, kun olin juuri ulkona. Kaveri (tyttö) oli toisen kaverin (poika) hartioilla lavan edessä ottamassa kuvia (tytöllä on läyhy järkkäri), ja yht'äkkiä hän huomasi, kuinka kannattelija kumartui kohti lavaa ja artisti nappasi häntä kädestä kiinni. Hän sitten totesi, että ok, olen menossa lavalle, ojensi kameran pois ja antoi mennä. Eikä tässä vielä kaikki: lauleskelun lisäksi lavalla tapahtui koko campin julkisin suudelma, josta ei edes tullut esitutkintaa. :)

Konsertti loppui kymmeneltä ja minä lähdin yhteen briiffariin jatkoille. Mutta koska kaikki taisivat olla messissä, mekin valuimme pian sinne. Ilta oli kyllä varsin railakas ja hauska. Pikku moka tosin vielä sattui: messin henkilökunta ei tiennyt, että heillä oli puolen tunnin jatkoaika. Mutta ilmeisesti kukaan muukaan ei ollut lukenut käskyä, koska messin sulkeutumista ei kuulemma protestoitu yhtään. Camp Comendant oli ollut hyvin ihmeissään, kun hän ohiajaessaan huomaa messin olevan ihan hiljainen ja baarityttöjen siivoavan pöytiä.

Näin meillä. Huomenna menen lomille, joten taas saattaa olla pikkaisen taukoa postauksissa. Mutta jos jotain kirjoitettavaa tulee mieleen, niin sitten toki postaan.

Ulkoilemassa

Me saamme kerran kuussa käydä niinsanotulla walking outilla eli viettämässä virkistyspäivää naapurimaassa siviilivaatteissa. Minä olin walking outilla viime viikon lauantaina.

Matkaan lähdetään aamutuimaan firman tarjoamalla bussikyydillä. Shuttle-busseja kulkee joka maanantai, torstai ja lauantai. Menomatkalla bussissa on yleensä aika unelias tunnelma. Pari taistelijaa uinui varsin herkissä tunnelmissa:


Walking outin yleisin teema on syödä ja juoda hyvin. Koska meitä oli matkassa 3 naista ja yksi setä, me suoritimme myös ankaraa shoppailua. Mutta kyllä me hieman söimme ja joimmekin. Tässä kuva aamupäivän huikopalasta (juustolla täytetty ja leivitetty lettu, jota dipattiin smetanaan):


Huikopalan jälkeen menimme sitten ostoksille. Setäkin jaksoi mukana todella kiltisti. Itse hän ei kyllä löytänyt mitään ostettavaa, mutta me tytöt kyllä panimme dinaareita haisemaan hänenkin edestään.

Toisaalta on vähän pöljää ostaa kamalaa kasaa siviilivaatteita, kun ei niitä täällä ihan kamalasti tule käytettyä. Kaupoissa oli monta kivaa vaatetta, jotka sopisivat Suomessa työvaatteiksi. Suomen töihin palaaminen tuntui kuitenkin niin kaukaiselta, että jätin ne vaatteet kaupan hyllylle. Ostin takin ja toppaliivin,jotka varmasti tulevat seuraavalla walking outilla tarpeeseen. Syksy kun tulla ja yllätti (kuten taisin jo aiemmin mainita). Tosin kohta edessä on kyllä taas Suomi-loma ja sieltä voi tuoda lämpimämpää rättiä. Mutta eihän nainen tarvitse kuin hyvän tekosyyn shopatakseen. :p

Ihaninta walking outissa on se, että saa vaihteeksi pukeutua muuhunkin kuin univormuun ja pitää hiukset auki. Tosin lauantai oli sikälikin spesiaali päivä, että illalla campissa oli bändi esiintymässä, ja meillä naisilla oli komentajan lupa olla hiukset auki. Tosin se sitten taas univormun kanssa tuntui ihan häröltä - ja kuulemma näytinkin "ihan erilaiselta".

Konsertista lisää myöhemmin, kunhan kuvien nettijulkaisupolitiikka selviää...

Apua, mä en pääse nettiin!

Eilen oli kamala päivä. Meiltä meni netti poikki. Campin intra toimi kyllä, ja suurin osa ihmisistä (esim. minä) pystyi kyllä tekemään työtään, mutta koneen supailukäyttö ei onnistunut.

Ei irkkiä!
Ei Facebookia!
Ei voi lukea lehtiä!
Ei voi lukea blogeja!

Onko elämällä tuolloin enää mitään sisältöä? :)

Oikeastihan täällä on asiat nettiinpääsyn suhteen todella hyvin. Useimmilla konttorirotilla on oma nettikone tai ainakin toimistossa yhteiskäytössä yksi nettikone (kaikilla tieskareilla ei siis pääse nettiin). Lisäksi meillä on omassa briiffarissamme yksi nettikone ja wlan, jonka kautta pääsee omalla siviilikoneella nettiin. Lisäksi Messissä on myös wlan sellaisille, joilla ei ole briiffarissa wlania, sekä muutama nettikone. Ihan hyvin tällaisessa kriisipesäkkeessä. ;)

Ylläpitäjät aina naureskelevatkin sitä, että eniten puheluita tulee atk-päivystäjälle, jos netti kyykkää. Juu, kyllä täällä töitä tehdään. :) (Osa oikesti tarvitsee nettiyhteyttä myös työhön - eivät tosin kaikki).

Olenhan minä Suomessakin nettiriippuvainen: joka päivä töissä irkki ja mese auki ja kavereiden kanssa tulee juteltua ja sovittua menoista lähinnä sähköisillä viestimillä. Mutta täällä se jotenkin korostuu: kun ei voi sopia, että mennäänpäs kahville, on se irkkaaminen ainoa tapa pitää yhteyttä kamuihin. Toki onhan meillä puhelimia, mutta irkki on sikäli kiva, että kuulumiset voi broadcastata koko kanavalle, kun taas puhelimessa kaikki asiat pitää kertoa kullekin kamulle vuorollaan.

Tämä blogi on myös yksi tapa kertoa kavereille kuulumisia. Kiinnostuneet saavat lukea tätä ja voin sitten keskittyä olennaiseen kuulumisten kertomisen sijaan, kun joskus harvoin nähdään.

Oli muuten taas hassu nettiin ja tieskareihin liittyvä tapaus tässä pari päivää sitten. Olin juuri lukemassa sähköpostejani, kun työkaveri pelmahtaa paikalle.

"Luetsä sähköposteja pinellä?"
"Joo, mulla on screeni yhdellä palvelimella ja pine siellä aina auki."
"Tosi hienoa. Musta on hieno piirre, että nainen lukee sähköpostinsa pinellä."

Taisin vain naurahtaa vastaukseksi. Olisi kyllä pitänyt sanoa, että herra on tainnut tapailla ihan vääränlaisia naisia, jos nainen ja pine on ihan uusi yhdistelmä. :) Mutta ehkä nämä pikku pulliaiset eivät ole tottuneet nörttityttöihin. Ja itselle se taas on ihan normi.

Olikin muuten minulle aikamoinen shokkiefekti, kun törmäsin täällä tyhmiin käyttäjiin. Olen siviilissä töissä it-alalla ja kaikki käyttäjät (jopa myyjät) ovat suhteellisen valistuneita tietokoneeenkäyttäjiä. Täällä suurin osa ei TODELLAKAAN ole. Pahempi haittahan on, että pöllöt tuovat kaiken maailman viruksia järjestelmiin, mutta olen minäkin saanut pari kertaa toimia täällä setien henkilökohtaisena atk-tukena, kun joku ei osaa käyttää Outlookia tjsp. Toisaalta on ollut hauskaa opettaa sedille nuorison hömpötyksiä kuten facebookin käyttöä ja Googlen kuvahakua. Ja sedät ovat muuten ihan liekeissä naamakirjan kanssa :)

Ylläri pylläri poks

Kaveri täytti eilen 30 vuotta. Mokoma meinasi ensin, että ei pidä ollenkaan juhlia. Tätähän ei voi suvaita. Minä sitten ehdotin muille kavereille, että yllätetään se ja järkätään me juhlat. Kokkina täällä töissä oleva tyttö lupasi leipoa kakun, ja sovimme pyytävämme ihmisiä Messiin illalla seitsämäksi.

Synttärisankari päätti sittenkin järkätä pienimuotoiset juhlat ja sattumalta Messissä. Hän tosin pyysi ihmisiä messiin vasta yhdeksäksi, joten saimme silti toteutettua yllärimme.

Ihmiset joutuivat tosin venailemaan tunnin, että synttärisankari saatiin paikalle, kun hän oli juuri menossa saunaan, kun yritin houkutella häntä seiskalta Messiin "kun mun on ihan pakko näyttää sulle yksi juttu sun juhliin liittyen". Mutta olipa tyttö sitten kuitenkin yllättynyt, kun hänen astuessaan messiin ihmiset alkoivat laulaa ja pöydällä odotti kakku. Oli kyllä kiva ilta ja synttärisankari oli tyytyväinen.


Tässä on kakunleikkaus menossa. Tuo punaviini on muuten ihan meidän omaa spessukamaa. Tässä lähikuva pullosta:



Sitä tässä olen nyt miettinyt, että miksi se kolmekymmentä on niin kamala ikä. Itse olin vain ja ainoastaan iloinen, kun kympit paukkuivat ja sain hyvän syyn järjestää maailmanlopun bakkanaalit. Itse kävin läpi ikäkriisini jo 26-vuotiaana, eikä kriisi silloinkaan ollut kummoinen: lähinnä mietin, että alkaisi olla aika valmistua.

Tämä eilinen synttärisankari sanoi minulle, kun asiaa ääneen pohdin, että minun on helpompi vanheta, koska en halua lapsia. Minulla ei ole kiire. Ja onhan se ihan totta. Vaikka toki haluaisinkin löytää sen elämäni taisteluparin mahdollisimman pian, ei minulla ole kuitenkaan mihinkään kiire. Kun biologinen kello lopetti tikittämisen 16-vuotiaana, ei minulla ole sen jälkeen ollut mikään kiire pariutua ja asettua aloilleni. Tietysti sitä aina toivoo, että löytäisi jonkun. Minulla vaan on edelleen aikaa kranttuilla, koska ainoa kiire minulla on lopettaa yksinäisyyteni.

Ysinäisyys muuten korostuu täällä aika voimakkaasti. Vaikka täällä on koko ajan ihmisten ympäröimänä, ei kosketusta saa juuri ollenkaan. Ei minua täällä kovinkaan usein paneta, vaan lähes joka ilta iskee suunnaton hellyyden kaipuu. Tänäänkin olen eilisestä toipuessani halaillut tyynyä ja kuunnellut nyyhkybiisejä. Kauheasti tekisi mieli halia ja paussailla jotain tärkeää ihmistä.

Taidankin tästä painua yöpuulle ja suorittamaan lisää tyynyn halailua. Voinkin iltasaduksi kertoa itselleni tarinaa siitä, kuinka seuraavalla Suomi-lomalla eteeni karauttaa ihana, lihaksikas, vapaaehtoisesti kalju uros, joka rakastuu minuun syvästi ja odottaa kiltisti toukokuuhun, kun missioni loppuu. Ja sitten me elämme onnellisina elämämme loppuun asti.

Nyt lanaa ja pahasti

Nyt onkin naissotilaalla campin suurin pippeli. Otsassa. Ketuttaa, surettaa, borettaa. Jotenkin tämä viikko on niin masentava viime viikkoon verrattuna, että kaikki sheisse oikein kumuloituu.

Kolme kaveria sai sulkaa. Tieto asiasta tuli lauantaina, mutta asia iski tajuntaan pahiten vasta viimeisenä iltana. Yksi heistä asuu Suomessa aika lähellä minua ja häntä saattaapi tulla nähtyä muutenkin, mutta kahta muuta tuskin näen enää ikinä. Ja hauskoja poikia olivat. Nyt on sellainen olo, että hauskojen juttujen osastoon tuli ammoittava kolo, kun armottomat vitsailijat poistuivat.

Emme saaneet järjestää honkkia. (Tapana on, että lähteville soitetaan autojen torvia, ulvotetaan pillejä ja vilkutetaan hälyytysajoneuvojen valoja). Poikien joukkue veti portilla lippaan, ja muut vilkuttivat ja taputtivat.

Samalla kaksi parhaista kavereistani täällä lähtee lomille. Juuri, kun muutenkin tarvitsisi piristävää hengausseuraa, hengausseura lähtee Suomeen. On täällä toki muitakin, mutta nämä kaksi kaveria ovat sellaisia, joiden kanssa vietän ehkä eniten aikaa. Kenen kanssa minä nyt menen liivikävelylle ja istun iltaa? Vaikka olo on kyllä sellainen, että tekisi mieli vaan kopittaa ja syljeskellä kattoon.

Ja kaiken kukkuraksi sataa, on kylmä ja paleltaa. Aurinkoisella säällä ei vaan voi olla niin onneton. Mutta nyt luontoäiti kääntää veistä haavassa, ja sää masentaa lisää.


Ja tänään erehdyin vielä aamulla vaa'alle, ja viime loman kaljatuopposet todellakin näkyivät. Olen tehnyt täällä jo perinteiset rauhanturvaajat ja paisunut ehkä elämäni läskeimpään kuntoon. Ja tänä loistavana aamuna piti sitten masentaa itseään lisää moisilla luvuilla. Eipähän tee enää mieli syödä suruunsa.

No, jospa tämä surkea fiilis lähtisi illalla raivokkaalla treenillä. Eipä täällä mitään muutakaan tekemistä ole, kun kaikki ihkut ihmiset ovat Suomessa.

Seikkailun loppuosa

Anteeksi, taas on ollut vähän pitkä tauko kirjoituksissa. Mutta nyt lupaan kirjoitella tiheämmällä tahdilla. Onkin aika paljon tapahtunutta ja siten myös kerrottavaa.

Aloitetaan sillä, että kertoilen viime viikon lomareissun lopusta.

Olimme alussa tosiaan rannikolla ja näkymät olivat mielettömän ihanat. Varsinkin, kun saavuimme ihanaan lahteen, joka oli täynnä purjeveneitä. Ehkä yksi ihanimmista näyistä ikinä.


Tämä oli muuten sama päivä kuin se, jolloin kiipesimme sinne vuorella olevalle haudalle, josta pistinkin jo kuvan viime viikolla. Myöhemmin saimme samaisesta lahdesta kuvia vuoren rinteeltä. Minä yksinkertaisesti rakastan merta, etelää ja ihania, vanhoja kaupunkeja!


Kiipeäminen oli teemana useampanakin päivänä: mausoleumilla käynnin lisäksi kiipesimme 1350 porrasta vuorella olevalle linnalle. Ja portaat olivat aika vanhat ja välillä hankalat.


Mutta ei se mitään. Korkealle kiipeäminen on yksi lempijutuistani lomilla. Aina, jos on tarjolla kirkontorni, näköalapaikka tai muu korkea judanssi, on tämä tyttö kiipeämässä. Ja on totaalista huijausta mennä hissillä. Pitäähän ne päheät näköalat ansaita. :) Näihin portaisiin meni jotain kolmen vartin ja tunnin välillä. Ja hikeä pukkasi: olihan lämpötila yli 30 astetta.

Meillä kävi ihan tajuttoman hyvä tuuri sään kanssa: viime viikko taisi olla viimeinen kesäviikko täällä. Viikonloppuna alkoivat ukkoset, ja nytkin satelee. Ja lämpötilat ovat enää parissakympissä. Tänään piti rullata maastopuvun hihat alas, koska tuli kylmä.

Mutta takaisin asiaan eli viime viikon lomaan... Rannalla vietetyn muutaman päivän jälkeen suuntasimme sisämaahan, mistä löytyi ihana kanjoni.

Maisemat olivat kuin LOTR-elokuvasta. Vain ne hienot patsaat puuttuivat vuorenrinteiltä. Savu kaukana tulee rinteillä roihunneista metsäpaloista. Tässä vaiheessa ne toivat vain coolness-efektiä, mutta efekti muuttui pian ongelmaksi: Metsäpalot aiheuttivat kivenvyörymiä, ja me jumituimme automme kanssa tunneliin odottelemaan kivisateen loppua.

Osa ihmisistä ei jaksanut odottaa, vaan koettivat onneaan. Eikäi kyllä kenenkään autoon osunut kiviä ainakaan ihan luolan suulla eikä ainakaan mikään iso kivi. Me emme vuokra-automme kanssa uskaltaneet ottaa riskiä, vaan 2 tunnin odottamisen jälkeen käännyimme takaisin ja soitimme määränpäähämme ja kysyimme kiertotieohjeet.



LOTR-meininki jatkui: kiertotie oli kuin matka Mordoriin. Pieni tie kiemurteli pitkin vuorenrinnettä sekä tunneleissa (joissa oli mutkia ja jopa risteyksiä) ja metsäpalot loistivat pimeässä kuin Sauronin silmä. Joutuivat Suzuki-paran jouset ja pohjakin koetukselle, kun asvaltti loppui, ja jouduimme huristelemaan möykkyisellä hiekkatiellä. Mutta perille päästiin ihan yhtenä kappaleena. Perillä leirintäalueella meitä moikkasi tällainen kaveri:


Olimme ainoat asiakkaat ja henkilökunta oli tyhjentämässä kaljatynnyriä. Tämä merkitsi ilmaisia kännejä myös suomalaisille. :) Isäntämme osasivat vähän huonosti englantia, mutta hauskaa oli silti. Ja paikalla oli myös tällainen suloinen neiti nimeltä Linda (kuva on aamulta vaikka tapasimme jo illalla):


Menimme kanjonille laskemaan koskea. Vaikka joen vesi oli aika alhaalla ja koski kesy, oli puuha tosi hauskaa. Tässä toinen porukka paahtaa ohi, kun me olemme tauolla. Toki saimme heidät sitten kiinni. :)


Koskenlaskun ohessa pääsimme käymään todella näteillä vesiputouksilla ja hyppäämään noin viidestä metristä kalliolta veteen. Siistii!

Seuraavana päivänä piti aloittaa paluumatka ja katsella vielä matkalla vähän nähtävyyksiä. Mutta ylläripylläri: kivivyörytie oli edelleen poikki. Kävimme katsastamassa kiertotietä, mutta ajoimme harhaan vieläkin huonommalle tielle. Siinä vaiheessa Suzuki alkoi valittaa, ettei se ole maastoauto, ja jouduimme kääntymään takaisin. Tässä on esimerkki tiestä, joka on vielä ihan hyvää:


Meidän piti siis vaihtaa valtiota ja kiertää aikamoisen lenkin kautta takaisin rannikolle. Totesimme, että alkuperäisten suunnitelmien mukainen yöpyminen kannatti unohtaa, koska aikaa nukkumiselle olisi jäänyt vain pari tuntia, eikä sellaisesta kannata maksaa. Nähtävyyksien katselun olimme unohtaneet suosiolla jo aiemmin. Posottelimme sitten yöllä halki jännittävien kähtävämaiden, joissa ei liikaa opastekylttejä harrasteta. Tässä näkyvät illan viimeiset aurinkoiset hetket. Sitten alkoi pimeys, koksa katuvalot eivät myöskään ole täällä kovin suuressa suosiossa. Ainakaan motareilla.


Jännää oli, vaikka eksyimmekin pahemmin vain kerran. Koetimme pitää toisiamme ratissa väkisin hereillä alkamalla kumman kaa -peliä ja kertomalla muuten vaan mitä tahansa juttuja. Ja puhuminen olikin ainoa tapa pysyä hereillä. Kuskiakin alkoi nukuttaa vähän liikaa serpentiinitietä alas tultaessa, kun muu porukka alkoi pilkkiä. Mihinkään ei voinut pysähtyä, kun tie oli niin kapea. Oli vaan pakko hakata itseään poskille, jotta pysyi hereillä alas asti ja pääsi ottamaa eheyttävän happihyppelytauon.

Mutta mitään ei tosiaan käynyt. Yleensä kuitenkin vaihdoimme kuskia heti, kun kuskia alkoi väsyttää. Kun saavuimme takaisiin campiin, olimme viimeisen 23 tunnin aikana olleet kuuden valtion alueella. Se on ihan hyvä saavutus koko viikolle - saati sitten viimeiselle vuorokaudelle.