Minä innostuin noin kuukausi sitten pelaamaan biljardia ja olenkin siitä lähtien viettänyt iltani aika tehokkaasti Messissä bilispöydän ääressä. Usein myös lounastunnilla tulee pelattua.
Aluksi olin ihan huono, mutta nykyään silloin tällöin jopa voitan ihan ok pelaajia. Suurin ongelma minulla on se, etten pysty pelaamaan aina tasaisesti samalla tasolla, vaan välillä keskittyminen herpaantuu ja pelaan kuin pullopersesika. Mutta pöydän alle en ole vielä joutunut. Perinne siis on, että jos häviää pussittamatta palloakaan, joutuu menemään pöydän alle ja kirjoittamaan sinne nimensä ja päivämäärän. Tähän tapaan:
Kuvan sankari on muuten oikeasti tosi kova luu bilispöydässä. Siksi riemu olikin rajaton, kun hän kohtasi parempansa.
Bilis on tosi kivaa, ja olen sen avulla tutustunut uusiin ihmisiinkin: vartiojoukkue on myös innokas pelaamaan, ja olenkin tutustunut sen pikkujannuihin pöydän ääressä. Loistavia tyyppejä!
Miehet suhtautuvat pelaavaan naiseen kaksijakoisesti: toisaalta heistä on kiva pelata minua vastaan (tai ainakin osa oikeen toivoo saavansa minut vastaansa) ja he neuvovat minua mielellään (mikä on ihan hyvä, koska silloin minä kehityn), mutta toisaalta heitä syö vietävästi, jos he häviävät minulle. Ja sitten he luonnollisesti tykkäävät, jos lyön heistä pois päin eli pyllistän heille. Ohhoh! ;)
Minä olen muuten ehdottomasti kovin tuulettamaan, kun voitto silloin tällöin osuu kohdalle. Hypin ja kiljun riemusta kuin pikkupenska. Mutta voittaminen nyt vaan on niin hauskaa ja ainakin vielä harvinaista herkkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti