Se on loppu ny

Kuvituksena kuvia tasaisesti koko vuodelta.


Olen ollut kotona vajaan viikon. Eilen sain vihdoinkin survottua lattialla vellovat vaate- ja tavarakasat kaappeihin ja pesukoneeseen. Ja sitä tavaraa oli: matkatavaroiden painorajoitus on huoltolennoilla kaupallisilta lennoilta tuttu 25 + 5 kg. Minun kaksi matkalaukkuani painoivat noin 50 kg ja käsimatkatavara ei varmasti ollut alle 5 kg. :)


Mutta urheasti ronttasin tavarani Tampereella junaan ihan yksin. Tosiaan, yhden kerran pääsin "nauttimaan" Helsinki-Vantaan sijaan Pirkkalan lentokentästä. PV vaihtoi huoltolentoyhtiötämme huhtikuussa (mutta vasta minun viimeisen Suomi-lomani jälkeen) ja nykyään lennetään Pirkkalaan. Mutta kyllä sitä kerran sieti (HV on minulle huomattavasti parempi paikka sijainniltaan).


Yllättävän vähän tunteita on herännyt kotiutumisesta. Eilen minulla alkoi pesänrakennusvimma, ja ostin parilla sadalla kukkia ja krääsää parvekkeelle sekä uuden lipaston. Mutta mitään vierotusoireita ei ole ollut (ellei sitä lasketa, että rutistin ensimmäisen suomalaisen tölkin panttikelvottomaan kuntoon, koska alhaalla alumiini kierrätettiin massana eikä ollut panttijärjestelmää).


En epäillytkään kaipaavani leirielämää tai intin rytkyjä. Mutta minulla on yllättävän vähän ikävä ihmisiä. Toisaalta, tiedostan varsin hyvin, että heihin voi pitää yhteyttä ja varmasti tärkeimpiin ihmisiin tulen pitämäänkin. Ja on muutaman kanssa jo tullut naamakirjassakin juteltua.


Kaksi selkeää muutosta aikaan ennen missiota olen huomannut: pesen nykyään käsiäni paljon enemmän kuin ennen ja meikkaan vähemmän. Molemmat lienevät ihan positiivisia muutoksia. Hygienia on aina hyvästä, ja taisin olla aikamoinen maalipytty ennen missiota. Ja ainkin lähikaupan juoppo kehui minua kauniiksi luonnollisemmassakin moodissa. ;)


Ny olen vieä oloneuvoksena. Aloitan töissä vasta ensi kuun alusta. Töihin meno saattaa muuttaa fiiliksiä lisää, mutta luulen, että minulle tämä keikka ei nyt vaan ollut niin tunteita herättävä kuin toisille. Monet olivat ratkeamaisillaan itkemään hyvästejä jätettäessä. Minä en. Olen aina ollut aika cool tuolla saralla, mutta mitäs sitä mutenkaan suotta itkemään - aina voi nähdä, jos oikeasti haluaa.


Mutta oli kyllä kiva vuosi ja elämyksenä yksi elämäni parhaista. Tapasin monta ihanaa ihmistä ja sain paljon jänniä kokemuksia. Varmasti lähden joskus uudestaan missiolle. En vaan vielä pariin vuoteen. Ja mieluiten jonnekin muuhun maailman kolkkaan.

Kappas vaan. Siinä se sitten oli. Hei, hei, Camp Ville! T: Minttu :)

Huomenna kotiin

Tänään aamulla lähtivät autoilla kotiin ajavat. Huomenna me muut lennämme kotiin. Koko päivän on ollut haikea tunnelma. Tätä maata, leirielämää ja univormua ei tule ikävä, mutta ihmisiä tulee. Nyt on jo.

Muju on luovutettu, ase on luovutettu ID-kortti on leikattu. Enää ei ole asiaa ulos leiristä paitsi kotiutumaan. Suurin osa kamoista on luovutettu. Kuitilla on enää päälläoleva varustus ja petivaatteet. Laukut pursuavat tavaraa.


Tällä viikolla olen harrastanut ankaraa sotilasturismia. Maannataina kävimme poikain kanssa paikallisen sotasankarin haudalla ja muistomerkillä. Tiistaina eli eilen kävimme katselemassa maisemia eräällä viestiasemalla ja suorittamassa viimehetken ostoksia. Tänään kävimme kavereiden kanssa sitten jäähyväislounaalla.

Vaikka tunnelma on haikea, on Keijolla vahva tunne, että nyt on aika lähteä kotiin. Leiri on täynnä outoja naamoja eikä tänne enää koe kuuluvansa.


Kiitos kaikille ihanille palvelustovereille upeasta vuodesta. Olette jäätäviä! Ja erästä jäätävää herraa lainatakseni: Mama, I'm coming home!

TJ 9

Seuraaja on jo alueella! Jee! Tetra-radio on luovutettu seuraajalle! Jee! Torstaina luovutan tehtävät! Jee! Ensi viikon torstaina himaan! JEE!


Seuraaja saapui viime viikon torstaina, ja sen jälkeen aika on ollut vuorotellen tiukkaa perehdyttämistä ja vuorotellen auringonottoa (kun seuraaja on ollut oppitunneilla). Alkaa palleroinen hljalleen sisäistää juttuja. Enää ei tarvitse tehdä ja näyttää juttuja vaan voi joko seistä vieressä kädet taskussa ja neuvoa tai sitten vain vihjaista, mitä pitäisi tehdä ja antaa toisen sitten hoitaa homma kotiin. Ihanaa tehdä itsensä tarpeettomaksi. :)

Huomenna lähdemme yhdellä vanhojen porukalla ulos syömään. Lauantaina grillaamme toisella. Ja sunnuntaina lähtee vielä kolmas kööri ravintolaan. Koeta tässä sitten huolehtia linjoistasi ja treenata maratonille. :) No, olin minä tänään tunnin lenkillä...

Minä muuten voitin laihdutusvetomme, josta taisin joskus mainita. Palkintokonjakkini sain eilen. Ja sunnuntain syöminki on siis lopetusillallinen kyseiselle vedolle. Sotilaspenkkikisan naistensarjan taas sitten hävisin. Tilanne oli aika tyly: joko voitit tai hävisit - nasten sarjassa kun oli huimat kaksi osallistujaa.

Lopun tunnelmat alkavat olla todellakin käsillä. Tunnelma on toisaalta riemukas (ihanaa päästä kotiin), mutta toisaalta haikea (ihmisiä tulee ikävä). Koetan jaksaa summata koko mission vielä tässä joku ilta yhdessä tai kahdessa postauksessa ja fiilistellä myös kotiinpalaamistunnelmia. Nyt pitää mennä nukkumaan, koska aamulla ohjelmassa olisi taas ihku aamulenkki. Hyvää yötä.

Kylmää korista

Otsikko on joskus kauan sitten Helsingin urheilutalolla olleesta Koffin mainoksesta. Ja sopii minun viimepäiviini oikein hyvin. :)

Ensin perjantaina meillä oli parin eri toimiston oikein hauska ja railakas illanvietto. Allekirjoittanut näytti ulkkareille, miten kaljaa juodaan ja voitin heidät kaljanjuontikisassa (heevausta eli kalja alas mahdollisimman nopeasti). Ilta koki vähän märän lopun, kun minut (ja pari muuta ennen minua) heitettiin palovesialtaaseen vaatteet päällä. Passin reunat ovat vähän kippuralla, mutta rahat kuivuivat ihan sileiksi. :) Tetra-radioni pääsi myös mukaan uimaan, ja se on nyt vähän kuivumassa.

Eilen oli sitten meidän kotiutuvien kunniaksi järjestetty grilli-ilta. Teemana oli sikajuhla ja tarjolla olikin neljä ihan kokonaisena grillattua pikkupossua. Lauantaina meikäläinen ei tumutellut enää kamalan vauhdikkaasti, koska tänään aamulla oli luvassa taisteluosaston kontingenttien välinen koripalloturnaus.

Matsit alkoivat aamulla yhdeksältä. Minä olin pyytänyt Suomelle eilisen juhlan takia mahdollisimman myöhäisen peliajan ja me pääsimmekin kentälle vasta vähän ennen yhtätoista. Herroilla kuumenivat tunteet välillä vähän liikaa, ja koriskentällä olikin havaittavissa ihan lätkäpelitunnelmaa, kun muutama poikakulta yltyi ihan oikeaan nyrkkitappeluun. Miksi ihmeessä miesten pitää aina ottaa urheilu niin h****tin vakavasti?

Mutta oli kyllä ihan kivaa pelata noin niin kuin muuten. Täällä en ole päässyt pelaamaan korista ihan kauheasti, koska suuret joukot pelaavat vain sählyä.

Loppupäivä onkin mennyt sitten auringonotossa. Tämän kotiutuvan faitterin tärkeimmän aktiviteetin lopetin vasta hetki sitten ja kohta hetken lepuutuksen jälkeen lähden kavereiden kanssa vähän ajelemaan ja syömään leirin ulkopuolelle.

Alas pääsee aina

Kyse on vain siitä, kuinka kovaa haluaa tulla.

Meillä oli maanantaina köysilaskeutumista. Tai minä tungin mukaan vähän ylimääräisenä. Olin silloin kauan, kauan sitten varusmiehenä sotilaspoliisi ja pääsin silloin ensimmäisen kerran maistamaan tuota herkkua. Siksipä pyysin päästä mukaan, kun kuulin, että yksi joukkueistamme oli menossa laskeutumaan.

Ja, voi että, oli siistiä! Ensin treenalimme matalammilla seinillä leirin sisällä, mutta iltapäivällä suuntasimme ulos leiristä tosi korkeiden vanhojen siilojen luo (230 porrasaskelmaa katolle), joiden reunoja pitkin tulimme sitten pomppien alas.


Ekan kerran, kun astuu (tai hyppää) reunan yli, vähän jännittää, mutta sitten siihenkin tottuu. Ja onhan se niin, että mitä korkeammalta lähtee tulemaan, sitä kauemmin aikaa jarrumiehellä on reagoida, jos oma jarrutus epäonnistuu.


Kaikki eivät uskaltaneet tehdä hyppylähtöä (köysi löysällä ja hypätään 180 astetta) ja osa ei koettanut edes alaköysilähtöä (reunan yli meno on vaikeampaa), mutta minä tein KAIKEN! Ja olin ihan liekeissä! Eilinen oli yksi mission parhaista päivistä.

Viime aikojen hulinoista...

... kuten lupasin eilen illalla.

Kun kesä tulee, herää leiri taas henkiin, ja briiffareissa alkaa kaiken maailman kissanristijäiset. Meille kesä tuli reilu viikko sitten, kun me päätmme tyttöjen kanssa järjestää jo perinteeksi muodostuneeen (eli toisen kerran) miestenillan. Kaikki järjestäjät saivat listata, ketä he haluavat kutsuttavan mukaan, mutta kutsutuille ei kerrota, kuka heidät on kutsunut. Arvatkoot! ;)

Ja hauskaa oli. Koska juhlat osuivat pitkäperjantaille, oli teemana pääsiäinen ja meno varsin munaisaa.


Miehet kisasivat munaviestissä ja parhaiten maalattu pääsiäismuna palkittiin. Lisäksi meillä oli tarjolla drinkkejä, ja vieraiden piti tunnistaa, ketä järjestäjistä kukin drinkki vastasi. Ne tosin olivat kananmunattomia (mutta ainakin minun shotissani oli munaa...)

Monet tulivat kiittelemään hauskasta illasta. Ja oli itsellänikin tosi kivaa. Mutta aina on ihan ensteksi kivaa, kun muillakin on ollut niin kivaa, että he jaksavat oikein erikseen mainita ja kiittää juhlista.

Lauantaina oli walking out -päivä, joten koko päivä meni viihteellä. Illalla olikin sitten vuorostaan yhden sopivan nuorista miehistä muodostuneen joukkueen järjestämä naistenilta. Varsinkin sen kekkerin kuvamateriaali on niin jäätävää, että sitä ei uskalla julkaista. :) Herrat esittivät varsin mukaansatempaavan, tanssillisen ohjelmanumeron. Grrr... ;)

Tuo kahden päivän juhlarypistys olikin sitten ihan hyvää treeniä viime viikon irtopäiville (joista siis mainitsin eilen).

Olen minä kyllä aloittanut toisenkin treenin: tällä tytöllä alkoi juoksukausi. Kesäkuussa pitäisi kiskaista puolimaraton ja syyskuussa koko setti. Eli viimeaikaisen toiminnan voisi tiivistää siihen, että jos en ole lenkkarit jalassa, olen kaljatölkki kädessä (mitä nyt olen vähän yritellyt välissä töitä tehdä).

Tämän päivän walking outina käytetty viimeinen irtopäivä olikin aika yllättäen hyvin rauhallinen (ainakin minun osaltani). Keskityimme syömään juomisen sijaan. Jatkossa pitäisi campin ympäri kirmailun ja seuraajan perehdyttämisen (ja omien jälkien siistimisen) lisäksi keskittyä ottamaan brunaa, jotta kotiutuu rauhanturvaajan näköisenä. Kunhan se arska vaan paistaisi.

Vikat lomat

TJ-luku pienenee, kotiutuvan kiireet lisääntyvät, ja blogin päivitysväli valitettavasti pitenee. Olin juuri torstaista lauantaihin viettämässä viimeisiä irtopäiviäni naapurimaassa. Meitä oli koossa kunnon ryhmä rämä ja ihan juhlimiseksihan miniloma meni.


No, kiertelimme me jonkin verran vanhassa kaupungissa ja kävimme hauskalla veneristeilyllä. Tosin veneily on laskettavissa juhlimiseksi, koska meillä oli mukana kylmälaukullinen hyvyyksiä, ja kuski tarjoili kotitekoista viiniään. :)


Takaisin päin piti lähteä lauantaina kohtuullisen aikaisin, jotta kuskit eivät joutuneet olemaan liian kauan kuivin suin. Joten ehdimme pyöriä myös walking outilla olleiden kavereiden kanssa. Ja kun eilen illalla palasimme leiriin, oli vuorossa kevään artistivieras ja timanttinen konsertti.



Tänään sitten sai tosissaan keräillä itseään, mutta loppujen lopuksi torkuin aamupalan jälkeen vain muutaman tunnin, kykenin jopa käveylenkille kaverin kanssa ja kävin katselemassa leirin biljarditurnauksen finaalin Messissä.

Koetan jaksaa kertoilla lisää viime aikojen hulinoista alkuviikosta. Nyt väsyttää, ja aamulla on luvassa aikainen herätys.