Kähtävä liikenteessä

Tänään tarjoilen teille hieman kuvia paikallisesta liikennekulttuurista, joka on aika hmmm... erilaista kuin Suomessa. Ensinnäkin menopelien variaatio on suurempi ja käyttäytyminenkin villinpää.

Kun tulin alueelle, meille kerrottiin, että vain naiset käyvät täällä autokouluja. Miehet osaavat sitten "luonnostaan" ajaa. Itse olen kyllä nähnyt autokouluauton, jossa oli mies sekä oppilaana että opettajana.

Mutta niihin kuviin.


Kuvassa traktorivetoinen lehmäkuljetus ohittaa hevosvetoista auton tullessa vastaan. Meidän kuskimme ei tohtinut ohittaa kumpaakaan vastaantulevan liikenteen takia ennen kuin vasta vähän myöhemmin. :)


Tässä taas on ihan normaali heinäkuljetus täällä päin. Yhtä turvallisen oloisesti täällä kuljetellaan oikeastaan mitä tahansa. Eläimiltä sidotaan aika usein sentään silmät. Eipä tule stressaantunutta lihaa...


Tämä on valitettavan huono kuva, koska se on otettu läheltä ja nopeasti (ohittaessa). Kuvassa on kuitenkin niinsanottu Madmax eli eräänlainen mopokärry. Madmax on täällä ihan yhtä yleinen menopeli kuin traktori.

Ja yleisin menopeli on sitten kakkosmallin Volkswagen Golf. :) Ja silläkin voi ajaa niin uskomattomiin ryteikköihin ja kärrypoluille. Kun meidän seurueemme jännittää, jääkö maastoauto kiinni mutaan, tulee vastaan vähän ajan päästä kähtävä Golfillaan. :)


Tässä olisi vielä yksi paikallinen erikoisuus: liikennemerkki, joka kertoo, millaisella panssarivaunulla saa ajaa sillan yli. Näihin ei taida törmätä Suomessa. :)

Lopun alkua

TJ 59. Tai ehkä TJ 60. Lentoaikataulu saattaa nimittäin muuttua ja siinä samalla minun kotiutumispäiväni. Joka tapauksessa tässä alkaa hiljalleen huomata, että kohta sitä kotiudutaan.

Kotiutuvien kiireet ovat alkaneet. Millä kotiudut, autolla vai lentokoneella? Haluatko työtodistuksen palvelusajastasi? Haluatko siihen arvostelun? Juokse cooper! Tee lihaskuntotesti! Pieniä kysymyksiä ja nakkeja satelee kohti meitä kotiutuvia faittereita ja kohta meille aletaan varmaan jo patistella tekemään seuraajan perehdytyssuunnitelmia ja meille kerrotaan, koska mitäkin varusteita luovutetaan.

Tällä "kummitusjunalla" ei pääse kotiin. Mutta tulipahan sekin
keran nähtyä. Yleensä vain sen pillit kuuluvat leiriin.

Mutta on toinenkin asia missä huomaa, että jengi kyllästyy. Eilen campin bändi esiintyi messissä. Heti bändin lopetettua suurin osa porukasta kaikkosi omiin briiffareihinsa eikä jäänyt bailaamaan yhdessä kuten ennen vanhaan. Ja illan jälkeen Facebookiin ilmestyi useampi kommentti, jossa todettiin, että kiitos ja hei. Tämä on nyt sitten nähty.

Olen minä itsekin huomannut, että hiljalleen voisi olla ihan kivaa kotiutua. Lomilta palaaminen on ollut tämän vuoden puolella molemmilla kerroilla aina edellistä paljon vaikeampaa, ja pinnakin on selkeästi lyhyempi kin ennen. Ja minä olen kuitenkin siitä onnellisessa asemassa, että minulla kitenkin vaihtui tehtävä puolivälissä ja sain siten uusia kokemuksia ja haasteita.

Onneksi edes jallakoira kimaa onnesta soikeana. Fasse ei enää jaksa.

12 kuukautta ON pitkä aika (ja 6 kk vähän liian lyhyt). Ei ihmekään, että faitteri lopussa väsähtää. Olen miettinyt päissäni, että 9kk voisi olla sopiva aika täällä: ehtisi nähdä ja kokea enemmän kui kuudessa kuukaudessa, mutta hommaan ei kyllästyisi kuten vuodessa ehtii käydä.

Toivottavasti jo pari viikkoa sitten luvattu kevät vidoin saapuisi tänne. Ehkä se piristäisi väsyneitä faittereitakin ja saisi iloisen mielen palaamaan koko leiriin. Sitä odotellessa menen aamusaunaan. :)

Joopa joo

Taas päivittäminen on jäänyt, vaikka ei minulla mitenkään ihan kamalasti tohinaa ole ollutkaan. Sohvan potentiaalikuopassa on vaan niin paljon helpompaa möllöttää kuin koneella.

Mutta niitä asutuskeskustaisteluammuntakuvia (ihana sana)...


Rakensimme siis ihastuttavan pienen vaneritalon ja ryssimme sisään puoliryhmän voimin. Yllä sisään mennään kranaattien kanssa.

Muutama ryhmä sai myös räjäytellä ovia räjähtävällä tulilangalla. Osa sai sitten ampua taloon kranaattipistoolilla. Tässä räjähtää ovi halki:


Ja lopuksi sitten kaikki saivat vielä kokeilla kranaattipistoolia:


Lomien jälkeen täällä ei sitten olekaan tapahtunut mitään ihmeempää mainitsemisen arvoista. Minä vain tsemppailen kovasti laihdutusvetomme kanssa. Ihan kertauksena: minä ja kuusi miestä löimme tammikuussa vetoa, kuka tiputtaa prosenteissa eniten painoa kevään aikana. Minä kilpailuhenkisenä tankkasin ennen aloituspunnitusta pari litraa vettä ja nyt on painoa pudonnut sellaiset 5,9%. Mutta en minä oikeasti LAIHTUNUT niin paljoa ole. Tänään tosin näin aamulla peilistä pitkästä aikaa ylävatsan vatsalihaksia. Jee! Kesäkunto, täältä tullaan!

Koetan tässä myös henkisesti valmistautua cooperin testiin. Huomenna olisi ensimmäinen tilaisuus suorittaa sekin ihanuus, mutta minä taidan etsiä motivaatiota ja vauhtia ensi viikkoon. 2600 metriä lähden yrittelemään. Rotaatiokoulutuksessa meni 2470m ja lokakuussa 2400m (tosin silloin en hakenut tulosta vaan koetin oppia juoksemaan tasavauhtia).

Mutta nyt painun kyllä pehkuihin. Olen sopinut aamu-urheilutreffit, ja herätys on jo ennen kuin imaami kiekuu tornistaan. :)

Pau pau!

Tällä hetkellä istun keskellä Suomen talvea (lämpimästi sisätiloissa tosin). Siksi olen taas ollut ruokottoman huono kirjoittamaan, vaikka ennen lomia taas sattui ja tapahtui: meillä oli kaksi päivää ammuntoja.

Viikko sitten maanantaina meillä oli ITKK-ammunnat sekä tarkuuskivääriammunnat. Tarjolla oli myös perusrynkky kiikaritähtäimellä. ITKK tuli tutuksi jo intissä samoin kuin TKIV-85, mutta oli ihan kiva päästä taas puikkoihin lähes 9 vuoden tauon jälkeen. Ja TRG-42 sekä rynkyn kiikaritähtäin olivat ihan uusia tuttavuuksia.


En muistanutkaan, miten raskas ITKK on ladata. Joko aika kultaa muistot, konekivääreissä on eroja kuten viineissä tai minä olen nyt vain hitosti heikompi kuin vuosituhannen vaihteessa. No, sain minä sen pyssykän kuitenkin ladattua ja pääsin räiskimään. Kuvassa asettelen vyötä paikalleen ennen latausponnistusta.

Tiistaina lysti jatkui, kun toteutimme asutuskeskustaisteluammunnat. Ensin rakensimme hyvin ilmastoidun vaneritalon ja sitten vyöryttelimme ja rynnäköimme sinne 4 kertaa per ryhmä. Ensin menimme sisään ihan vain ammuskellen ja sitten saimme heitellä "käsikranaatteja" (eli jotain paikkuja, joiden nimen jo unohdin) ja hakata sisään ja räjäytellä ovia.Tämän lisäksi saimme kaikki vielä kokeilla kranaattipistoolia.

Ampumarata oli pelkkää mutaa, mutta eipä se menoa haitannut. Minä onnistuin (tottakai, ainahan minä) tiputtamaan reppuni pannun perästä suoraan mutaliejuun. Suurin osa mudasta lähti puutarhaletkulla suihuttelemalla, mutta olinpa kerrankin lomalennolla sen näköinen, että tulen kotiin ihan oikeasta kriisipesäkkeestä. Nyt reppu kuivuu kylppärissä pesukoneen jäljiltä.

AKE-kuvat ovat turvallisesti kamerassani, joka sijaitsee noin 2000 kilometrin päässä kärmyssäni. Tarjoilen AKE-kuvia siis, kunhan pääsen taas sorvin ääreen.