palloa pussiin

Anteeksi, kun en ole taas kirjoittanut. On ollut kamala kiire. Sekä työn, että huvin saralla. :)

Minä innostuin noin kuukausi sitten pelaamaan biljardia ja olenkin siitä lähtien viettänyt iltani aika tehokkaasti Messissä bilispöydän ääressä. Usein myös lounastunnilla tulee pelattua.

Aluksi olin ihan huono, mutta nykyään silloin tällöin jopa voitan ihan ok pelaajia. Suurin ongelma minulla on se, etten pysty pelaamaan aina tasaisesti samalla tasolla, vaan välillä keskittyminen herpaantuu ja pelaan kuin pullopersesika. Mutta pöydän alle en ole vielä joutunut. Perinne siis on, että jos häviää pussittamatta palloakaan, joutuu menemään pöydän alle ja kirjoittamaan sinne nimensä ja päivämäärän. Tähän tapaan:


Kuvan sankari on muuten oikeasti tosi kova luu bilispöydässä. Siksi riemu olikin rajaton, kun hän kohtasi parempansa.

Bilis on tosi kivaa, ja olen sen avulla tutustunut uusiin ihmisiinkin: vartiojoukkue on myös innokas pelaamaan, ja olenkin tutustunut sen pikkujannuihin pöydän ääressä. Loistavia tyyppejä!

Miehet suhtautuvat pelaavaan naiseen kaksijakoisesti: toisaalta heistä on kiva pelata minua vastaan (tai ainakin osa oikeen toivoo saavansa minut vastaansa) ja he neuvovat minua mielellään (mikä on ihan hyvä, koska silloin minä kehityn), mutta toisaalta heitä syö vietävästi, jos he häviävät minulle. Ja sitten he luonnollisesti tykkäävät, jos lyön heistä pois päin eli pyllistän heille. Ohhoh! ;)

Minä olen muuten ehdottomasti kovin tuulettamaan, kun voitto silloin tällöin osuu kohdalle. Hypin ja kiljun riemusta kuin pikkupenska. Mutta voittaminen nyt vaan on niin hauskaa ja ainakin vielä harvinaista herkkua.

Kansalaisvelvollisuuksia

Saako täällä äänestää? No, tottakai saa. Viime viikon loppupuolella meilläkin oli ennakkoäänestys. Homman hoiti yksi legal advisoreista. Mainos oli aika hauska. Lopussa oli nimittäin seuraavanlainen teksti:

"BMW:n omistajille on äänestyspaikalla oma jono, joka on nopeampi ja ylellisempi kuin toinen jono.Volvon omistajia pyydetään ystävällisesti pesemään saappaansa ennen äänestyspaikalle saapumista."

Mutta kun tämä Suomessa Volvolla kruisaileva kessu meni äänestämään, ei äänestyspaikalla ollut kyllä yhtään jonoa. Äänestys sujahti siis varsin nopsaan - paljon nopeampaan kuin Koti-Suomessa postissa, missä on saanut aina jonotella. Täällä oli äänestyspaikalla tarjolla jopa namusia, jotka olivat vielä poliittisesti korrektisti sekä punaisia että sinisiä (Pexissä ei taida olla vihreässä paperissa olevia karkkeja).

No, eipä tuo äänestäminen nyt ihan putkeen kuitenkaan mennyt. Vuorossa ollut vaalivirkailija unohti ottaa minulta ja viideltä muulta nimmarin ennakkoäänestyslappuun. Onneksi legaali huomasi asian ja soitteli meidät takaisin allekirjoittamaan laput. Olisi tullut äänestä varmaan hylsy ilman sitä. :o

Itsehän palasin viikko sitten lomilta ja ehdin nähdä jonkin verran itseään markkinoivia poliitikkoja. Se osa meistä, joka on koko vaaliajan gines, joutuu turvautumaan vain nettiin ja vaalikoneisiin päätöstään tehdessään. Mutta kuinka paljon normikansalainen yleinsäkään jaksaa ehdokkaita haastatella ja tehdä valistunutta päätöstä? Mitä olen kavereiden kanssa hjutellut, suurin osa valitsee oman alan edustajan, joku antaa sukupuolen vaikuttaa, toinen puolueen ja kaikkein aktiivisimmat käyttävät jopa vaalikoneita.

Itselläni on omassakin kunnassa ehdolla useampi tuttu, joten valinta oli aika helppo: kävin lukemassa heidän vaalisivunsa ja vertasin heidän mielipiteitään omiini vaalikoneissa. Mieluummin kuitenkin äänestän eniten kanssani samaa mieltä olevaa tuttua kuin täysin tuntematonta jannua, joka voi livenä olla vaikka minkälainen homonaama. Eli minulle ei tämä kaukainen sijainti ainakaan ole mikään ongelma.

Leirin äänestysprosentti oli kuulemma palttiarallaa 40. Lunttasin juuri Hesarin sivuilta, että viime kunnallisvaalissa äänestysprosentti oli koko maassa 58,6. Koska osa tästä porukasta on kuitenkin vaalipäivänä lomilla ja käy äänestämässä silloin ja osa ennakkoäänesti nyt Suomessa, voisi sanoa meidän olevan ihan keskiverrosti kansalaisaktiivista sakkia.

Olisin jotenkin olettanut meidän olevan vähän aktiivisempia, koska aatetta selkeästi löytyy sen verran, että tänne on tullut lähdettyä. Tosin jääkäreinä ja vartiojoukkueessa on hyvin nuorta sakkia, ja nuorison äänestysinnokkuushan on tunnetusti matala. Vai onko jengi täällä sittenkin vain sen Bemarin takia? Toivottavasti ei...

Huutava vääryys aamiaisella

Parasta täällä ihmisten jälkeen on sunnuntain aamubrunssi. Sunnuntaina tarjotaan vain kaksi ateriaa kolmen sijaan: tukevampi aamupala eli brunssi sekä päivällinen. Iltapalaa ei nyt lasketa ateriaksi, koska se on vain snäkki. :)

Sunnuntaibrunssissa on kaksi koko suomalaisen kriisinhallintajoukon suosikkia: pitsa ja riisipuuro. Oma suosikkini on varsinkin se riisipuuro.

Ja voi sitä pettymyksen määrää, jos riisipuuro on korvattu manna- tai kaurapuurolla. Tänään kävi juuri niin ja mannapuuro ei ollut edes puuroa vaan naurettavaa velliä muistuttavaa maitovaahtoa. Minunkin piti sitten muuttaa aamiaissuunnitelmiani ja ottaa puuron sijasta pitsaa.

Valituksen määrä on aina uskomaton, kun riisipuuroa ei ole. Jos se korvataan kaurapuurolla, on tämä kessu ihan tyytyväinen (koska minä pidän oikeastaan kaikista muista puuroista paitsi mannapuurosta). Mutta tämänaamuinen mannavelli oli suunnaton pettymys.

Pettymyksen vielä maksimoi se, että ruokalan avatessa puuro ei ollut vielä valmista ja minä ihan odotin sen saapumista linjastolle. Ja sitten, kun kansi avattiin ja näin, mitä olin odottanut, oli pettymys maksimoitu.

No, pitää sitten tänään vetää asteen kovempi salitreeni, jotta saa sen pitsan kuitattua... Ei minulla tämän kummempaa asiaa nyt ollut. Piti vain saada avautua vähän lisää. :)

Kuvaa ei valitettavasti ole tarjota, koska RIISIPUUROA EI OLLUT (ja minulla ei ollut kameraa mukana, jotta vellistä olisi saanut kuvan)!

Taisteluvarustusta

Tänään ajattelin esitellä teille, millaisella aseistuksella sitä rauhaa täällä oikein turvataan. Koska olen naistaistelija, aamu alkaa hieman naisellisemmilla aseilla. Eli tukka kiinni ja baanalle. Turkoosi pussukka on muuten yksi niistä lomilta tuomistani sisustuselementeistä. Eikös ole ihku? Sen uumenista löytyvät shampoot sun muut suihkutteluaineet, ja Marimekko-purkki sisältää kaikki hiuslenkkini.


Täällä pitää jatkuvasti taistella jallaa vastaan. Siksi joka paikassa on käsidesiä tarjolla ja sitä hierotaan käsiin aina vessassa käynnin jälkeen ja ennen ruokailua. Toki myös pesemme käsiä. Käsidesi on vain bonari siihen päälle. Se kuulemma tekee myös käsille hyvää. Tai ainakin Medical advisor niin väitti... Ei se ainakaan käsiä kuivata, vaikka alkomahoolia sisältääkin.


Jotta taistelija jaksaa taistella, tarvitsee hän päivittäisen kofeiiniannoksensa. Siksi messissä on jatkuva kahvitarjoilu. Mutta meillä on kyllä toimistolla omakin keitin. Sen puhdistaminen oli kyllä aika ruljanssi, koska paikallinen vesi on HYVIN kalkkipitoista. Kun kiehautimme keittimessä puhdistusaineet, niin keitintä sai käyttää pelkällä vedellä vähän yli kymmenen kertaa, kunnes kaikki kalkki oli irronnut...


Tuo pieni purnukka kuvan oikeassa ylälaidassa on muuten käsidesiä... :)

Koska kahvi pissattaa, on hyvä juoda myös vettä. Kuvassa paikallista sitruunamaistettua kuplavettä. Yksi campin vitsi on, että paikallinen gin tonic on käsidesiä ja sitruuna-Gorskaa ja paikallinen kossuvissy on sitten käsidesiä maustamattomalla Gorskalla. Rekvisiittana kuvassa mukana rakas kahvikuppini. Minusta on kauheaa luonnontuhoamista juoda monta kupillista kahvia päivässä ja käyttää aina kertiksiä. Siksi hankin oman mukin.


Itse taistelen myös hammaspeikkoa vastaan. Oli ihan kamalaa, kun leirin PX lopetti xylitol-purkan myymisen. Piti sitten raahata Suomi-lomalta useampi pussillinen kumeja. Minähän en pelkkää sorbitolia jyystä! Lidlin lakupurkka on ihan parasta! Taustalla toinen tärkeä taisteluväline eli näppis. Minähän olen konttorirotta...


Jokaisen taistelijan tärkein ase täällä on oma tetra-puhelin. Nämä jättiluurit ovat ihan samaa kamaa, mitä viranomaiset (esim. poliisi) käyttävät Suomessa. Meillä on täällä sitten oma Virve-verkkoa vastaava verkko. Kännykästä vehje eroaa siten, että sen on ensisijaiseti radio ja vasta sitten puhelin.


Ok, on meillä pyssytkin... Minun aseenani toimii FN-pistooli. Useimmat pitävät sitä kiinni vyössä ja käyttävät alentajaa, jolla pyssy laskee alemmas reidelle. Minun alentajani reisihihna on niin surkea (ei pysy kireällä), että luovuin heti ensimmäisenä siitä. Sitten ostin ihan omalla rahalla varustevyön, jotta pyssyä ei tarvitse kiinnittää housujen vyöhön, joka jo muutenkin on ihan täynnä tavaraa (leatherman, tetran pidike, taskulamppu...). Ja koska kakkoslippaan kotelo meni alentajan mukana kaappiin, tuli sitten ostettua tuo lipaskotelokin. Varustevyön alla on se jo aiemmissa postauksissa mainitsemani muju, joka sisältää sirpaleliivin, kypärän, kaasunaamarin ja taistelumuonapussin.


Kuulin muuten tässä taannoin, mistä sana muju tulee. Se tarkoittaa mukaan otettavaa juttua. Muju kun pitää aina ottaa mukaan, kun poistuu leiristä. Siksi tuossa säkissä on kahvatkin.

Oikeastaan tähän olisi voinut vielä kuvata sen Leathermanin (varsinkin sen "kynsisakset" ja viila ovat kovassa käytössä) sekä polkupyörän, joka on tärkeä kulkupeli täällä campin sisällä oltaessa. Mutta tällaisella varustuksella täällä siis porskutellaan menemään.

To protect and to serve...

Taas rivissä

Lomat on nyt lusittu ja paluu arkeen iskee kuin tuhat volttia (juu, jokunen Korkkari on joskus tullut luettua - Suomen sodista tiätty). Täällä on ihan kivat hässäkät luvassa, kun on omia hommia ja viimeiset viikot aikaa perehtyä seuraavaan hommaan. Meillä siis rotatoidaan ensi kuussa ja siinä samalla meikäläinen vaihtaa tehtävää vähän jännempään hommaan. Nyt on sitten loppukiri käynnissä, kun yritän riipiä edeltäjältäni viimeisetkin tiedonmurustet ja muut olisi hyvä tietää tämäkin -jutut.

Uusi homma sisältää myös muuton eri osaan leiriä. Olen ehkä eniten tässä leirissä muuttanut ihminen. Ensin asuin puolitoista viikkoa vierasmajoituksessa, että vanhat ehtivät alta pois. Sitten pääsin omaan körmyyn, joka tosin isompana annettiin korkea-arvoisemmalle puolentoista kuukauden kotiutumisen jälkeen. Sitten kökötin kaverin nurkissa puolitoista viikkoa, kunnes kotiutuvat ulkkarit muuttivat alta pois, ja sain nykyisen koppini. Ja kohta taas mennään. Tällä kertaa taas isompaan asuntoon (juu, kuvia luvassa, kunhan aika koittaa). :)

Tuli sitten lomilta hankittua muutama sisustuselementti. Niistä massiivisin on allaoleva kaveri. Tyyppi on noin metrin korkuinen ja löytyi eurolla kirpparilta. Hänessä on vaan yksi huono puoli: hän vähän vuotaa. Jos en löydä falskaavaa kohtaa, saa E.T. lähteä viimeiselle retkelleen muuton yhteydessä. Parka on muuten vielä ihan nimetön. Ehdotuksia?


Muuten täällä on ihan normimeininki. Vähän harmitta (taas kerran), kun täällä on tapahtunut kaikkea kivaa minun poissaollessani. Tällä kertaa kiva on ollut jopa urheilua eikä pelkkää juhlimista: viime lauantaina järjestettiin meidän leirissämme sotilaspenkkikisa ja toisessa leirissä hauska joukkuekilpailu. Joukkuekilpailussa piti olla kuuden hengen joukkue, joista kaksi on naisia. Lajeina oli penkkipunnerrus, auton veto, viestijuoksu ja tandemhiihto. Minua kysyttiin mukaan, mutta valitettavasti olin lomilla. Olisi ollut hauskaa päästä vetämään autoa. Mutta hyvin Suomi pärjäsi ilman minuakin: olimme kuulemma toisia.

Sotilaspenkkikisassakin oli naisten sarja, ja naisia oli osallistunut jopa kolme. Miehillä oli kaksi sarjaa: omalla painolla nostavien sarja ja fitness-sarja, jossa nostettiin 2/3 omasta painosta. Naiset nostivat puolta omasta painostaan. Naisten voittaja oli nostanut 30 toistoa. Eipä olisi meikäläisellä siis ollut jakoa kisassa - lähinnä siksi, kun on tuota elopainoa päässyt vähän kertymään (ja täällä missiollakin se on vain lisääntynyt, vaikka suunnitelma oli tänne tultaessa ihan päinvastainen) ja nostettava painokin olisi siten ollut hillitön. Mutta kevään kisaan mennessä ehtii sekä treenata että dietata. Ehkä minä en silloin satu olemaan lomalla ja satun jopa olemaan kondiksessa. Kondikseen olisi kyllä tarkoitus päästä jo tammikuuksi, kun minä, neiti superurheilija ja kaksi muuta taistelutoveria suuntaamme Australian kesään! Pitäisiköhän aloittaa laihdutusblogi? :)

Rok rok!

No niin. Taas on vierähtänyt aikaa viime postauksesta. Mutta palataanpa vähän ajassa taaksepäin. Meillä kävi täällä bändivieras Suomesta. Syyskuun viimeinen lauantai oli siis oikea juhlapäivä: ensin lähdin kavereitteni kanssa syyskuun walking outille (eli virkistyspäivälle) ja illalla oli konsertti. Walking outista jo kerroinkin.

Illan konsertti alkoi kahdeksalta. Se järjestettiin liikuntahallissa, koska sää oli ollut kehno. Kun minä ja kaverit menimme saliin kymmnetä vaille, olimme ensimmäiset paikalla ja kaikki valot olivat vielä päällä. Mutta kyllä paikalle hiljalleen valui jengiä ja tunnelma alkoi tuntua oikealta konsertilta.


Kuten jo mainitsinkin viime postauksessa, esikunta- ja huoltokomppanian naiset olivat anoneet komppanian päälliköltään lupaa olla konsertissa hiukset auki, ja he olivatkin luvan saaneet. Juuri ennen konserttia koko suomalaisen kontingentin komentaja sitten laajensi luvan koskemaan kaikkia naisia. Piti siinä sitten ponnari avata vaikka enää ei ehtinytkään katsoa peiliin ja asetella karvoja kohdilleen. Sain sitten kuulla monta kertaa illan aikana, että "Voi kun sä olet ihan erinäköinen". Itse olen tämän kokeilun jälkeenkin sitä mieltä, että jotenkin univormun kanssa näyttää paremmalta, kun hiukset ovat kiinni. Mielestäni esim. bändin seurueessa olleet naiset näyttivät "ihan häröiltä", kun he pitivät hiuksiaan auki (vieraat siis hengasivat myös kurkkusalaateissa). Tottumiskysymys varmaan.

Konsertti oli peruskamaa. Bändi ei ole mikään minun ylin suosikkini, mutta se oli varsin positiivinen yllätys noin niin kuin livenä. Ja olihan se kivaa vaihteeksi kuulla elävää musiikkia.


Illan "kohokohdan" missasin, kun olin juuri ulkona. Kaveri (tyttö) oli toisen kaverin (poika) hartioilla lavan edessä ottamassa kuvia (tytöllä on läyhy järkkäri), ja yht'äkkiä hän huomasi, kuinka kannattelija kumartui kohti lavaa ja artisti nappasi häntä kädestä kiinni. Hän sitten totesi, että ok, olen menossa lavalle, ojensi kameran pois ja antoi mennä. Eikä tässä vielä kaikki: lauleskelun lisäksi lavalla tapahtui koko campin julkisin suudelma, josta ei edes tullut esitutkintaa. :)

Konsertti loppui kymmeneltä ja minä lähdin yhteen briiffariin jatkoille. Mutta koska kaikki taisivat olla messissä, mekin valuimme pian sinne. Ilta oli kyllä varsin railakas ja hauska. Pikku moka tosin vielä sattui: messin henkilökunta ei tiennyt, että heillä oli puolen tunnin jatkoaika. Mutta ilmeisesti kukaan muukaan ei ollut lukenut käskyä, koska messin sulkeutumista ei kuulemma protestoitu yhtään. Camp Comendant oli ollut hyvin ihmeissään, kun hän ohiajaessaan huomaa messin olevan ihan hiljainen ja baarityttöjen siivoavan pöytiä.

Näin meillä. Huomenna menen lomille, joten taas saattaa olla pikkaisen taukoa postauksissa. Mutta jos jotain kirjoitettavaa tulee mieleen, niin sitten toki postaan.