Alas pääsee aina

Kyse on vain siitä, kuinka kovaa haluaa tulla.

Meillä oli maanantaina köysilaskeutumista. Tai minä tungin mukaan vähän ylimääräisenä. Olin silloin kauan, kauan sitten varusmiehenä sotilaspoliisi ja pääsin silloin ensimmäisen kerran maistamaan tuota herkkua. Siksipä pyysin päästä mukaan, kun kuulin, että yksi joukkueistamme oli menossa laskeutumaan.

Ja, voi että, oli siistiä! Ensin treenalimme matalammilla seinillä leirin sisällä, mutta iltapäivällä suuntasimme ulos leiristä tosi korkeiden vanhojen siilojen luo (230 porrasaskelmaa katolle), joiden reunoja pitkin tulimme sitten pomppien alas.


Ekan kerran, kun astuu (tai hyppää) reunan yli, vähän jännittää, mutta sitten siihenkin tottuu. Ja onhan se niin, että mitä korkeammalta lähtee tulemaan, sitä kauemmin aikaa jarrumiehellä on reagoida, jos oma jarrutus epäonnistuu.


Kaikki eivät uskaltaneet tehdä hyppylähtöä (köysi löysällä ja hypätään 180 astetta) ja osa ei koettanut edes alaköysilähtöä (reunan yli meno on vaikeampaa), mutta minä tein KAIKEN! Ja olin ihan liekeissä! Eilinen oli yksi mission parhaista päivistä.

Viime aikojen hulinoista...

... kuten lupasin eilen illalla.

Kun kesä tulee, herää leiri taas henkiin, ja briiffareissa alkaa kaiken maailman kissanristijäiset. Meille kesä tuli reilu viikko sitten, kun me päätmme tyttöjen kanssa järjestää jo perinteeksi muodostuneeen (eli toisen kerran) miestenillan. Kaikki järjestäjät saivat listata, ketä he haluavat kutsuttavan mukaan, mutta kutsutuille ei kerrota, kuka heidät on kutsunut. Arvatkoot! ;)

Ja hauskaa oli. Koska juhlat osuivat pitkäperjantaille, oli teemana pääsiäinen ja meno varsin munaisaa.


Miehet kisasivat munaviestissä ja parhaiten maalattu pääsiäismuna palkittiin. Lisäksi meillä oli tarjolla drinkkejä, ja vieraiden piti tunnistaa, ketä järjestäjistä kukin drinkki vastasi. Ne tosin olivat kananmunattomia (mutta ainakin minun shotissani oli munaa...)

Monet tulivat kiittelemään hauskasta illasta. Ja oli itsellänikin tosi kivaa. Mutta aina on ihan ensteksi kivaa, kun muillakin on ollut niin kivaa, että he jaksavat oikein erikseen mainita ja kiittää juhlista.

Lauantaina oli walking out -päivä, joten koko päivä meni viihteellä. Illalla olikin sitten vuorostaan yhden sopivan nuorista miehistä muodostuneen joukkueen järjestämä naistenilta. Varsinkin sen kekkerin kuvamateriaali on niin jäätävää, että sitä ei uskalla julkaista. :) Herrat esittivät varsin mukaansatempaavan, tanssillisen ohjelmanumeron. Grrr... ;)

Tuo kahden päivän juhlarypistys olikin sitten ihan hyvää treeniä viime viikon irtopäiville (joista siis mainitsin eilen).

Olen minä kyllä aloittanut toisenkin treenin: tällä tytöllä alkoi juoksukausi. Kesäkuussa pitäisi kiskaista puolimaraton ja syyskuussa koko setti. Eli viimeaikaisen toiminnan voisi tiivistää siihen, että jos en ole lenkkarit jalassa, olen kaljatölkki kädessä (mitä nyt olen vähän yritellyt välissä töitä tehdä).

Tämän päivän walking outina käytetty viimeinen irtopäivä olikin aika yllättäen hyvin rauhallinen (ainakin minun osaltani). Keskityimme syömään juomisen sijaan. Jatkossa pitäisi campin ympäri kirmailun ja seuraajan perehdyttämisen (ja omien jälkien siistimisen) lisäksi keskittyä ottamaan brunaa, jotta kotiutuu rauhanturvaajan näköisenä. Kunhan se arska vaan paistaisi.

Vikat lomat

TJ-luku pienenee, kotiutuvan kiireet lisääntyvät, ja blogin päivitysväli valitettavasti pitenee. Olin juuri torstaista lauantaihin viettämässä viimeisiä irtopäiviäni naapurimaassa. Meitä oli koossa kunnon ryhmä rämä ja ihan juhlimiseksihan miniloma meni.


No, kiertelimme me jonkin verran vanhassa kaupungissa ja kävimme hauskalla veneristeilyllä. Tosin veneily on laskettavissa juhlimiseksi, koska meillä oli mukana kylmälaukullinen hyvyyksiä, ja kuski tarjoili kotitekoista viiniään. :)


Takaisin päin piti lähteä lauantaina kohtuullisen aikaisin, jotta kuskit eivät joutuneet olemaan liian kauan kuivin suin. Joten ehdimme pyöriä myös walking outilla olleiden kavereiden kanssa. Ja kun eilen illalla palasimme leiriin, oli vuorossa kevään artistivieras ja timanttinen konsertti.



Tänään sitten sai tosissaan keräillä itseään, mutta loppujen lopuksi torkuin aamupalan jälkeen vain muutaman tunnin, kykenin jopa käveylenkille kaverin kanssa ja kävin katselemassa leirin biljarditurnauksen finaalin Messissä.

Koetan jaksaa kertoilla lisää viime aikojen hulinoista alkuviikosta. Nyt väsyttää, ja aamulla on luvassa aikainen herätys.

Kesä, eikä mitään tekemistä...

Maija sen hyvin sanoi. No, oikeasti tässä on kyllä jonkin verran kotiutuvan kiireitä. Tänäänkin kulutin monta tuntia kalustolaskennan loppumainingeissa. Kaikki on tallella. Tervetuloa seuraaja kuittaamaan kaikki romppeet!

Mutta on tässä ollut aikaa ottaa arskaakin. Kun toimistossa ilmastoinnin alla tuli kylmä, piti mennä yläkertaan skydeckille ottamaan poikien kanssa arskaa. Ilmastointiahan ei voi sulkea. :)

Lounastauolla oli edessä hankala valinta: mennäkö katsomaan kun paidattomat laskuvarjojääkärit juoksevat cooperia vai grillamaan omia läskejä. Valitsin jälkimmäisen. Oma napa, paras napa.

Olen tässä miettinyt, josko loppumission tekisi töitä vain iltaisin auringon laskettua ja muuten olisi puhelinpäivystäjänä patiolla... Huomenna se ei tosin onnistu, koska auringon laskiessa on BILEET! Ja lauantaina kanssa! Huomaa, että juhlakausi alkoi auringonpaisteen kanssa yhtä aikaa. Ihkua kevättä ja pääsiäistä sinne pohjolaankin!

Aprillia!

No, en mä mitään juksaa. Kunhan en keksinyt muuta otsikkoa.

Tänään alkoi viimeinen Suomi-loma ennen kotiutumista. Matkalaukku painoi 30 kg (sallittu paino on 25 kg) ja käsimatkatavaratkin olivat aivan ylimitoitetut. Lisäksi kaveri kiltisti raahasi vielä yhden mun repun täynnä tavaraa omana käsimatkatavaranaan. Minäkö materialisti? :)

Raahasin kotiin kaikki hankkimani sisustuselementit, jotka aion kotiuttaa nalleista ja marssivasta sotilaasta Darth Vaderiin. Ja Ausseista mukaan tarttunut Kimble pääsi myös vihdoin Suomeen. Viimeksi ei mahtunut mukaan.


Lisäksi sisko toi mulle omalta "missioltaan" eli miehen työkomennukselta Saksasta ihanan Senseon kahvinkeittimen. Siihen ei saa padeja Suomesta - mutta ranskalaisten Pexistäpä sai. Raahasin siis niitäkin kotiin laukku paukkuen.

Viikon rauhanturvauksellinen uutispläjäys on, että harrastin sotilasturismia ja leikin jääkäriä. Olin nimittäin maanantaina jalkapartiossa. Ei ole kyllä konttorirottaa ruumiilliseen työhön luotu: jalkaterät olivat ihan puhki jo kahden tunnin kävelemisestä. Mutta tulipahan sekin testattua ja nähtyä paikkoja vaihteeksi jalankulkijan perspektiivistä auton ikkunan sijaan. Ja pääsin ensimmäistä kertaa kahville "omassa kotikaupungissa". Kameraa en kehdannut mukaan ottaa - olisi ollut vähän liian turistia. :) Korvaukseksi aiemmin pannun kyydistä otettu kuva kyliltä.