Kolme kaveria sai sulkaa. Tieto asiasta tuli lauantaina, mutta asia iski tajuntaan pahiten vasta viimeisenä iltana. Yksi heistä asuu Suomessa aika lähellä minua ja häntä saattaapi tulla nähtyä muutenkin, mutta kahta muuta tuskin näen enää ikinä. Ja hauskoja poikia olivat. Nyt on sellainen olo, että hauskojen juttujen osastoon tuli ammoittava kolo, kun armottomat vitsailijat poistuivat.
Emme saaneet järjestää honkkia. (Tapana on, että lähteville soitetaan autojen torvia, ulvotetaan pillejä ja vilkutetaan hälyytysajoneuvojen valoja). Poikien joukkue veti portilla lippaan, ja muut vilkuttivat ja taputtivat.
Samalla kaksi parhaista kavereistani täällä lähtee lomille. Juuri, kun muutenkin tarvitsisi piristävää hengausseuraa, hengausseura lähtee Suomeen. On täällä toki muitakin, mutta nämä kaksi kaveria ovat sellaisia, joiden kanssa vietän ehkä eniten aikaa. Kenen kanssa minä nyt menen liivikävelylle ja istun iltaa? Vaikka olo on kyllä sellainen, että tekisi mieli vaan kopittaa ja syljeskellä kattoon.
Ja kaiken kukkuraksi sataa, on kylmä ja paleltaa. Aurinkoisella säällä ei vaan voi olla niin onneton. Mutta nyt luontoäiti kääntää veistä haavassa, ja sää masentaa lisää.
Ja tänään erehdyin vielä aamulla vaa'alle, ja viime loman kaljatuopposet todellakin näkyivät. Olen tehnyt täällä jo perinteiset rauhanturvaajat ja paisunut ehkä elämäni läskeimpään kuntoon. Ja tänä loistavana aamuna piti sitten masentaa itseään lisää moisilla luvuilla. Eipähän tee enää mieli syödä suruunsa.
No, jospa tämä surkea fiilis lähtisi illalla raivokkaalla treenillä. Eipä täällä mitään muutakaan tekemistä ole, kun kaikki ihkut ihmiset ovat Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti