Aloitetaan sillä, että kertoilen viime viikon lomareissun lopusta.
Olimme alussa tosiaan rannikolla ja näkymät olivat mielettömän ihanat. Varsinkin, kun saavuimme ihanaan lahteen, joka oli täynnä purjeveneitä. Ehkä yksi ihanimmista näyistä ikinä.
Tämä oli muuten sama päivä kuin se, jolloin kiipesimme sinne vuorella olevalle haudalle, josta pistinkin jo kuvan viime viikolla. Myöhemmin saimme samaisesta lahdesta kuvia vuoren rinteeltä. Minä yksinkertaisesti rakastan merta, etelää ja ihania, vanhoja kaupunkeja!
Kiipeäminen oli teemana useampanakin päivänä: mausoleumilla käynnin lisäksi kiipesimme 1350 porrasta vuorella olevalle linnalle. Ja portaat olivat aika vanhat ja välillä hankalat.
Mutta ei se mitään. Korkealle kiipeäminen on yksi lempijutuistani lomilla. Aina, jos on tarjolla kirkontorni, näköalapaikka tai muu korkea judanssi, on tämä tyttö kiipeämässä. Ja on totaalista huijausta mennä hissillä. Pitäähän ne päheät näköalat ansaita. :) Näihin portaisiin meni jotain kolmen vartin ja tunnin välillä. Ja hikeä pukkasi: olihan lämpötila yli 30 astetta.
Meillä kävi ihan tajuttoman hyvä tuuri sään kanssa: viime viikko taisi olla viimeinen kesäviikko täällä. Viikonloppuna alkoivat ukkoset, ja nytkin satelee. Ja lämpötilat ovat enää parissakympissä. Tänään piti rullata maastopuvun hihat alas, koska tuli kylmä.
Mutta takaisin asiaan eli viime viikon lomaan... Rannalla vietetyn muutaman päivän jälkeen suuntasimme sisämaahan, mistä löytyi ihana kanjoni.
Maisemat olivat kuin LOTR-elokuvasta. Vain ne hienot patsaat puuttuivat vuorenrinteiltä. Savu kaukana tulee rinteillä roihunneista metsäpaloista. Tässä vaiheessa ne toivat vain coolness-efektiä, mutta efekti muuttui pian ongelmaksi: Metsäpalot aiheuttivat kivenvyörymiä, ja me jumituimme automme kanssa tunneliin odottelemaan kivisateen loppua.
Osa ihmisistä ei jaksanut odottaa, vaan koettivat onneaan. Eikäi kyllä kenenkään autoon osunut kiviä ainakaan ihan luolan suulla eikä ainakaan mikään iso kivi. Me emme vuokra-automme kanssa uskaltaneet ottaa riskiä, vaan 2 tunnin odottamisen jälkeen käännyimme takaisin ja soitimme määränpäähämme ja kysyimme kiertotieohjeet.
LOTR-meininki jatkui: kiertotie oli kuin matka Mordoriin. Pieni tie kiemurteli pitkin vuorenrinnettä sekä tunneleissa (joissa oli mutkia ja jopa risteyksiä) ja metsäpalot loistivat pimeässä kuin Sauronin silmä. Joutuivat Suzuki-paran jouset ja pohjakin koetukselle, kun asvaltti loppui, ja jouduimme huristelemaan möykkyisellä hiekkatiellä. Mutta perille päästiin ihan yhtenä kappaleena. Perillä leirintäalueella meitä moikkasi tällainen kaveri:
Olimme ainoat asiakkaat ja henkilökunta oli tyhjentämässä kaljatynnyriä. Tämä merkitsi ilmaisia kännejä myös suomalaisille. :) Isäntämme osasivat vähän huonosti englantia, mutta hauskaa oli silti. Ja paikalla oli myös tällainen suloinen neiti nimeltä Linda (kuva on aamulta vaikka tapasimme jo illalla):
Menimme kanjonille laskemaan koskea. Vaikka joen vesi oli aika alhaalla ja koski kesy, oli puuha tosi hauskaa. Tässä toinen porukka paahtaa ohi, kun me olemme tauolla. Toki saimme heidät sitten kiinni. :)
Koskenlaskun ohessa pääsimme käymään todella näteillä vesiputouksilla ja hyppäämään noin viidestä metristä kalliolta veteen. Siistii!
Seuraavana päivänä piti aloittaa paluumatka ja katsella vielä matkalla vähän nähtävyyksiä. Mutta ylläripylläri: kivivyörytie oli edelleen poikki. Kävimme katsastamassa kiertotietä, mutta ajoimme harhaan vieläkin huonommalle tielle. Siinä vaiheessa Suzuki alkoi valittaa, ettei se ole maastoauto, ja jouduimme kääntymään takaisin. Tässä on esimerkki tiestä, joka on vielä ihan hyvää:
Meidän piti siis vaihtaa valtiota ja kiertää aikamoisen lenkin kautta takaisin rannikolle. Totesimme, että alkuperäisten suunnitelmien mukainen yöpyminen kannatti unohtaa, koska aikaa nukkumiselle olisi jäänyt vain pari tuntia, eikä sellaisesta kannata maksaa. Nähtävyyksien katselun olimme unohtaneet suosiolla jo aiemmin. Posottelimme sitten yöllä halki jännittävien kähtävämaiden, joissa ei liikaa opastekylttejä harrasteta. Tässä näkyvät illan viimeiset aurinkoiset hetket. Sitten alkoi pimeys, koksa katuvalot eivät myöskään ole täällä kovin suuressa suosiossa. Ainakaan motareilla.
Jännää oli, vaikka eksyimmekin pahemmin vain kerran. Koetimme pitää toisiamme ratissa väkisin hereillä alkamalla kumman kaa -peliä ja kertomalla muuten vaan mitä tahansa juttuja. Ja puhuminen olikin ainoa tapa pysyä hereillä. Kuskiakin alkoi nukuttaa vähän liikaa serpentiinitietä alas tultaessa, kun muu porukka alkoi pilkkiä. Mihinkään ei voinut pysähtyä, kun tie oli niin kapea. Oli vaan pakko hakata itseään poskille, jotta pysyi hereillä alas asti ja pääsi ottamaa eheyttävän happihyppelytauon.
Mutta mitään ei tosiaan käynyt. Yleensä kuitenkin vaihdoimme kuskia heti, kun kuskia alkoi väsyttää. Kun saavuimme takaisiin campiin, olimme viimeisen 23 tunnin aikana olleet kuuden valtion alueella. Se on ihan hyvä saavutus koko viikolle - saati sitten viimeiselle vuorokaudelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti