Villiä ja vapaata

Anteeksi, kun on ollut hiljaista blogin kanssa. Mutta siihen on ihan hiton hyvä syy: olen ollut palvelusvapaalla. Ja vaikka palvelusvapaa on meidän lomaa, on minulla ollut todella kiire. Ensinnäkin Suomessa ollessa tulee tarve tavata mahdollisimman paljon kavereita. Toiseksi minulla on ollut tässä samalla pikku bonuksena kaason tehtävät. Mutta hyvin on pärjätty.

Pelkäsin muuten ihan kamalasti, että puhuisin häissä tuhottoman rivoja. Mutta jopa omien nakkien jälkeisissä tumuissa olin ainakin hääparin sukulaisille todella kiva ja ihku. Ainakin omasta mielestäni. :) Eikä hääpari ainakaan seuraavana päivänä ollut kuullut minusta mitään pahaa... Alla ihku hääkarkki.


Muutenkin olen sopeutunut Suomen arkeen vallan hyvin pitkän gineksen jälkeen. Ihan loman alussa meinasi käydä vähän hassusti: Meillä on campissa tapana moikata kaikkia suomalaisia - ihan kaikkia vaikka ei tuntisikaan. Täällä sitten meinasin vahingossa morjenstaa ohikulkijaa, joka sattui katsomaan minua silmiin vastaan tullessaan. Onneksi tajusin olla hiljaa. Olisi setä luullut minua vielä ihan höpsöksi.

Kun lähdin Suomeen, julistin olevani koko kaksi viikkoa hiukset auki, hameessa ja korkkareissa. Alussa yritinkin. Mutta olen vain niin farkut ja tennarit -tyttö, että enhän minä kauaa jaksanut hameessa ja varsinkaan korkkareissa koikkeloida. Juhlat olivat tietysti asia erikseen. Ja pakko myöntää, että häiden jälkeen olivat päkiät niin kipeänä, että nämä jalkahoidossa hoidetut pikku varpaat oikein kaipasivat maihareita.


Vaikka olen aiemminkin puhunut siitä, miten ihanaa on, että campissa kaikki on lähellä, iskivät täällä suomalaiset välimatkat oikein lekalla päähän. On pari kertaa keljuttanut ihan kunnolla junnata bussissa jotain viidakkolinjareittiä tai istua autossa iltapäiväruuhkassa. Ollapa kaikki parinsadan metrin säteellä kuten campissa!

Kaksi ihan luksusta asiaa täällä Suomessa ovat olleet vaihtelevat lenkkimaastot ja uimahalli. Campissa pitää juosta campin ympäri kiertävää lenkkipolkua, joka on hurjat 1,35 km pitkä. Maisemat alkavat kyllästyttää aikalailla siinä neljännen koerroksen paikkeilla. Täällä en ole juossut yhtään samanlaista lenkkiä (ja olen juossut kuitenkin niitä enemmän kuin yhden), ja ai että on ollut mukavaa. Uimaan olen ehtinyt valitettavan vähän - varsinkin kun unelmoin matkan uimisesta jo campissa. Mutta ihanaa sekin oli taas pitkästä aikaa.

Urheiluun on saanut keksiä aika soveltavia ratkaisuja, kun oma kuntosalikortti on hyllytettynä mission ajan: onneksi siviiliduunin toimistolla on kuntosali, jolla kävin, kun kävin morjestamassa työkavereita. Lisäksi kaverini ovat vieneet minua "tutustumaan" omille saleilleen. Kuten huumekaupassa, usein myös kuntosaleilla ensimmäinen kerta on ilmainen. :) Kokeilinpa siis elämäni ensimmäisen kerran body combatiakin. Sekin oli hauskaa.

Minä pidän kamalasti ruuanlaitosta, mutta täällä sitä on tullut tehtyä ihan yllättävän vähän. Luulin, että kokkailisin ihan innoissani, mutta olenkin ollut aika kiireinen ja syönyt paljon ulkona. Sekin on ihan luksusta, että ei ole ruoka-aikoja vaan voi syödä silloin, kun huvittaa. Ja yksi ihan helmi juttu on ollut se, että on saanut itse keittää aamupuuron. Minä tykkään hifistellä puuron kanssa: lisää sekaan usein jotain tosi spessua, esimerkiksi pellavansiemeniä tai banaania. Täällä on saanut sitten varioida puuron kanssa oikein kiukulla, koska sen tekee itse. Ja maukkaita tuotoksia onkin tullut. ;)

Ennen vapaita oli hommissakin tosi kiire, enkä silloinkaan ehtinyt kirjoittaa. Mutta ehdimme kuitenkin ampumaan. Kirjoitan siitä lisää, kunhan kerkiän. Tässä esimaistiaisia:


Tätä vasta onkin ollut ikävä. :) Mutta nyt tämä tyttö painuu pehkuihin. Muuten kirjoitan teille Dostojevskin kootut. Ja eiköhän tässäkin vuodatuksessa ole jo ihan tarpeeksi lukemista ensihätään.