Lanaamisesta

Olen ollut nyt hieman hiljaa, koska olin palvelusvapailla. Jee! Tämä selkeä muutos rutiineihin sai minut miettimään täällä ihan tunnettua ilmiötä, lanaamista.

Lanaaminen on sitä, että rutiinit kyllästyttävät ja ihminen alkaa oireilla tylsyyteen myös fyysisesti. Jos rutiineja ei murra mitenkään, voi tulla vaikka kipeäksi. En nyt väitä, että tylsyydestä vilustuisi tai saisi muun pöpön vaan että vastustuskyky laskee, kun ei voi henkisesti ihan hyvin.

Olon kohenemiseen ei vällämättä tarvitse edes palvelusvapaan kaltaista isompaa maisemanvaihtoa. Ihan pieni muutos rutiineihinkin voi auttaa: uusi jännä kokemus, työ- tai welfare-retki ulos leiristä (ei niitä turhaan hyvinvointikeikoiksi kutsuta) tai muu vastaava.

Syy on ehkä siinä, että kun on tiedossa vaihtelua normaalirutiineihin, on syy voida paremmin ja kipeästä olosta ei välitä niin paljoa (vaikka absoluuttinen fyysinen sairausaste ei muuttuisikaan). Ei ole niin väliä, ovatko pään kaikki ontelot täynnä jotain alkulimaa, jos pääsee ajelemaan Pasilla pää ulkona luukusta tai vaikka helikopterin kyytiin. Tai olo ei olekaan niin "mulle nousee kohta kuume", kun lomalento lähtee parin tunnin kuluttua.

Lanaamisessa ei ole kyse siitä, ettei olisi motivoitunut tehtäväänsä eikä haluaisi olla siellä missä on. Kyse on ennemminkin siitä, että kun piirit ovat täällä pienet, niihin turtuukin nopeasti. Joitakuita saattaa jopa stressata yksityisyyden puute, joka täällä on jaettuine saniteettitiloineen aika konkreettista.

Itsekin olen kokenut lanaamista aika konkreettisesti: tein tässä taannoin perinteiset "vilustuin, kun ilmastointi oli liian kylmällä" - temput ja olin nuhanenä noin viikon verran. Itsekin huomasin, että olo parani aina, kun tiedossa oli jotain kivaa: illanviettoa tai keikkaa ulos campista. Ehkä toimistossa istuessa oli muutenkin enemmän aikaa keskittyä siihen, millainen olo on. Kun enemmän ja kokonaisvaltaisempaa tekemistä, ei tukkoista oloa enää rekisteröi.

Olin itse aika yllättynyt, koska olen mielestäni ihan hirveän motivoitunut olemaan täällä ja olen todella seurallinen persoona. Minua ei haittaa yhtään se, että täällä ei ole helppoa löytää paikkaa, missä olla yksin. Ennemminkin nautin siitä, että täällä on todella helppoa mennä viettämään ns. "laatuaikaa" kavereiden kanssa.

Vaikka minusta rutiinit ovatkin aina olleet turvallisia, niin ilmeisesti niitäkin pitää koettaa rikkoa ja tehdä välillä jotain hurjan poikkeavaa: mennä vaikka syömään eri aikaan kuin normaalisti tai sekoittaa viikottaista treeniaikataulua. :) Ja ennenkaikkea täällä pitää olla aktiivinen ja keksiä itselleen tekemistä, jos vapaalla alkaa tylsistyttää. Täällä kuitenkin tuetaan vaikka minkälaista harrastustoimintaa ja halutaan, että jokainen taistelija voi hyvin, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Eiköhän meillä ole ihan tarpeeksi esimerkkejä siitä, mitä voi käydä, jos näin ei ole.

Minäkin syytän vain itseäni ja säädän jatkossa körmyni ilmastoinnin hieman lämpimämmälle, koetan liikkua vieläkin monipuolisemmin sekä hoidan mielenterveyttäni pitämällä hauskaa kavereiden kanssa ja blogaamalla aktiivisesti. :)