Rautaa rajalle... ei kun tankoon!

Tulipas käytyä mielenkiintoinen keskustelu punttisalin laeista.

On sanomattakin selvää, että olen oikeassa, kun minullaon salilla olo, että minua tuijotetaan. Katselenhan minä itsekin miehiä, kun pidän taukoa sarjojen välissä. Eivät ne herrat ole yhtään sen siveämpiä ja tuijoittele kenkiensä kärkiä. Ero onkin siinä, että minulla on katsottavia useita kymmeniä ja täten suurin osa miehistä saa suurimman osan ajasta "treenata rauhassa", kun minä skannaan muita sällejä. Mutta kun salilla on hyvällä tuurilla noin kolme naista, on varmaa, että jokaista meistä tuijataan. Koko ajan.

Ihan varmasti samanlaista tuijottamista esiintyy Suomessakin. Mutta siellä on taas salilla useampi nainen paikalla, ja todennäköisyys tulla tuijatuksi pienenee. Tästä syystä olenkin pukeutunut täällä löysempiin ja peittävämpiin treenivaatteisiin kuin Suomessa. Täällä salilla tulee aika alaston olo hihattomassa urheilutopissa vaikka Suomessa olen salilla sellainen päälläni kuin kala vedessä. Ja tulipahan pointtini todistettuakin: joku nainen olisi voinut vetää herneen nenäänsä, jos hän olisi kuullut erään nuoren vänrikin keskustelussamme heittämiä kommentteja urheilutopissa ja jazzhousuissa treenaavasta muodollisesti varsin pätevästä rouva kapteenista. ;)

Olivathan miehet toki oikeassa, että olen itse ihan samanlainen esineellistävä sika, kun katselen hyvin kehittyneitä olkalihaksia oman taukoni aikana. Minun ongelmani tässä olikin vaan se, että tiedän olevani katseiden kohteena koko ajan kun taas naiset eivät millään ehdi katsastaa koko aikaa kaikkia miehiä. Vaikka ikinä ei voikaan tietää varmasti, onko juuri silloin jonkun katseen kohteena, tieto pienemmästä todennäköisyydestä helpottaa kummasti. Eräs naispuolinen palvelustoverini totesikin tässä yksi päivä, että hän voisi välillä polkea kuntopyörää lenkkeilyn sijaan, jos pyörä olisi naisten briiffarissa kuntosalin sijaan.

Eikä siinä vielä kaikki. Sen lisäksi, että olen salilla hikisenä kiiltelevä seksiobjekti, saan ujostella yleisöni edessä muutenkin. Mene siinä sitten rimpuilemaan tangolle yksi tai kaksi hikistä etäisesti leuanvedolta näyttävää yritystä, kun edellä timmi palomies on käynyt kiskomassa kevyen näköisesti 20 leukaa.

Tähän herra kapteeni totesi, että jokainen on aloittanut joskus. Kyllä se iso kaappi on itsekin joskus nostellut penkkiä pelkällä tangolla ja tehnyt monen vuoden työn hankkiakseen ladonoviselkänsä. Ja kyllähän minä sen tiedostan. Kyse onkin nyt vain siitä, että mielelläni minä tekisin sen pohjatyön ilman suurta yleisöä.

Minun ongelmanihan tämä on. On ihan omasta itsetunnosta kiinni, antaako tällaisten asioiden häiritä. Pitäisi osata vain seurata omaa kehitystään eikä verrata itseään muihin. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Enkä minä tosiaan pelkää, että joku alkaisi minua joskus salilla lähennellä. Kysehän on pohjimmiltaan vain suomalaisesta perisynnistä: mitä nuo muut minusta ajattelevat?

Mutta tänään menen taas salille. Ja treenaan lihasteni lisäksi myös itsetuntoani.