Mutta voihan tätä ajatella positiivisestikin: nyt voin tehdä lisää sisustusnumeroita. Voin esitellä pikkukörmyni heti, kun sinne muutan. Ja kolmannen setin saatte sitten talvella, kun mitä todennäköisimmin muutan taas, kun tehtäväni vaihtuu.
Minä tein aluksi vain puolen vuoden sopparin. RT-hommiin voi siis lähteä joko kuudeksi tai 12 kuukaudeksi. Ennen vanhaan ei tehty suoraan 12 kk sopimuksia, mutta nykyään tehdään kyllä. Minä en kuitenkaan uskaltanut heti sitoutua vuodeksi, vaan tein vain puolen vuoden sopparin. Mutta sitten tarjoutui mahdollisuus ottaa jatkot toisessa tehtävässä ja päätin tarttua siihen. Jatkot eivät ole vielä ihan viralliset - papereita ei ole tehty. Mutta minua on esitetty uuteen tehtävääni Suomen päälle, joten käytännössä jatkoni voisivat estyä vain, jos ottaisin sulkaa eli hankkisin potkut huonolla käytöksellä. Ja minä olen kiltti tyttö enkä tietenkään sitä tee.
Kuten aikaisemminkin olen maininnut, on urheilu täällä(kin) iso osa elämääni. Yksi loistokkaista puolista täällä on, että täällä pääsee kokeilemaan lajeja, joita ei tulisi Suomessa kokeiltua. Kun joku innostuu järkkäämään jotain, on kynnys lähteä mukaan aika pieni, koska a) ei ole muutakaan tekemistä b) vaiva on minimaalinen, koska kaikki on lähellä c ) täällä on muutenkin elämysmatkailumentaliteetilla liikkeellä. Tiistaina pääsin kokeilemaan lippupalloa.
En minä ihan lippupalloneitsyyttäni tiistaina menettänyt - olen kokeillut sitä kerran kersana urheiluleirillä. Mutta koska olimme olleet pitkulapallon kanssa erossa lähes kaksi vuosikymmentä, oli kokemus varsin uudenuutukainen. Ja hauskaa oli.
Suomalaisethan pelaavat tunnetusti lätkää, jalkapalloa ja sählyä. Näissä lajeissa ei pidetä palloa kädessä ja syötellään eteenpäin. Porukkamme suomalaisille olikin alussa vähän hankalaa oppia lukemaan pelilä lippupallomaiseen tapaan. Itse olen pelannut koko pienen ikäni korista ja pallon heittely sinänsä sujui (vaikka mokkula ei ollutkaan pyöreä), mutta muutama muu oli ihan kuutamolla. Mutta suomalaisten kardinaalimunaus oli lähteä pakittamaan, kun puolustajat tulivat lähelle. Koska lippupallossa saa syöttää vain taaksepäin, ei taaksepäin juoksemisessa ole mitään järkeä: siinä tulee helposti otettua monta metriä takapakkia ja silti menetettyä lippu. Kun pallon saa, kannattaa heti lähteä juoksemaan, koska muutamakin edetty askel on vain plussaa. Ja kun puolustaja tulee liki, ei todellakaan vaihdeta suuntaa vaan syötetään. Kyllä me sen sitten lopussa hiffasimme ja ensi kerralla olemmekin jo superhyviä lippupallotaktikkoja.
Tässä olisi tämän päivän kuvana herkkä otos minun ja kaverin pirunnyrkkisormuksista.
Rauhanturvaajilla on tapana ostaa näitä sormuksia. Niitä löytyy neliosaisista aina 12-osaisiin. Väreinä löytyy kuvan valkokullan lisäksi kelta- ja punakultaisia, sekoituksia (eri renkaat eri värisiä) ja mattapintaisia että kiiltäviä sormuksia. Meillä on kaverin kanssa vielä kiviä yhdessä renkaassa - ne tekevät sormuksesta naisellisemman. Keltakultainen 12 renkaan sormus on aika äijä. :)
Ja loppuun vielä sormuksen taustaa: Tarinan mukaan eräs ovela turkkilainen suunnitteli sormuksen vaimolleen. Ollessaan poissa kotoa pitkiä aikoja hän rengasti eukkonsa. Jos vaimo irrotti sormuksen sormestaan, sormus hajosi ja vaimo ei osannut koota sitä. Tästä mies tiesi, että vaimo on ollut uskoton. Samasta syystä faitterit alkoivat hankkia sormuksia tyttiksilleen: tietää, onko eukko käynyt radalla vonkaamassa vierasta, kun sormus ei olekaan ehjänä sormessa ukon tullessa lomille. Nykyään kaikki tosin taitavat ostaa sormuksia vain itselleen, ja ne ovatkin tapa bongata entisiä faittereita siviilissä. Ja ihan kuriositeettina: sormuksen voi ottaa pois ilman, että renkaat helähtävät erilleen. Ei sormusta viitsikään kauheasti hajoitella ja koota, koska se löystyy. Mutta en minä se sormessa punttiksellekaan mene.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti