Kulttuurishokki vaiko ei?

Kaveri kysyi, päteekö täällä oloon kulttuurishokin neljän vaiheen teoria. En ole ollut poissa kotoa kuin vasta muutaman kuukauden, joten tätä on ehkä vähän aikaista pohtia, mutta pohdinpa silti.

1. Alkuinnostus
Kyllä, ehdottomasti. Alussa pieninkin paskanakki oli tuhottoman siisti tehtävä, koska se tehtiin maastopuku päällä. Kulillä käyminen oli tosi jännää, koska ase otettiin mukaan. Kaikki oli tosi siistiä eikä oikein mitään valittamisen aihetta tuntunut olevan.

2. Turhautuminen
Tämäkin tuli koettua jo. En niinkään turhautunut leirissä olemiseen ja samojen naamojen katseluun vaan hommiini. En ole ihan koulutustani vastaavassa tehtävässä ja muutama viikko sitten kaikki otti pannuun tehtävistä niiden vähäiseen määrään ja esimiehestä toimiston ominaishajuun. Tästä toivuin sitten kehittämällä (vähän muiden avustuksella) enemmän haasteita työssä ja ottamalla vapaa-ajan oheisnakkeja. Ja kaverit auttoivat jaksamaan.

Tosin varsinaista koti-ikävää minulla ei ollut. Turhautumisen oireista päälle iski lähinnä se, että näin kaikki ympäristöni negatiiviset piirteet. Tosin sekin oli lähinnä työhön liittyvää keljutusta. Minua ei ole missään vaiheessa ärsyttänyt liikaa käydä ulkovessoissa, olla lähes porukan ainoa nainen tai muu varsinainen leirielämä.

Täällä on niin paljon suomalaisia, että kulttuuri on varsin suomalaista. Täällä saa suomalaiseen makuun olevaa ruokaa, puhutaan paljon suomea, vietetään juhannusta, saunotaan ja ollaan juuri niin juntteja kuin suomalaiset vain voivat olla.

Tämä vaihe oli muuten silloin, kun kirjoittelin lanaamisesta. Huomasiko joku? Ja siihen auttoi esimerkiksi tällainen vehje (kuten silloin mainitsinkin):


3. Hyväksyminen
Tässä ollaan nyt. Ellen sitten edelleen ole alkuinnostuksessa ja kokenut vaan väliaikaisen työturhautumisen (jollasia toki tulee joskus Suomessakin). Olen tottunut arkirutiineihini,
luvassa on lisää haasteita ja muutenkin olo on ihan jees.

4. Sopeutuminen
Tässä vaiheessa en ainakaan vielä ole. Tyytyväisyys omaan oloon ei ole vielä ihan alkuinnostuksen tasolla, joten en uskalla vielä sanoa olevani nelosvaiheessa. Tai uskon vakaasti, että minusta tulee vieläkin onnellisempi, kun aikaa vähän kuluu.

Oli helpottavaa tietää, että kyrpä otsassa alkuinnostuksen jälkeen on ihan normaali olotila. Parhaiten turhautumisesta ylipääsemiseen auttoi se, että tutustui paremmin ihmisiin, löysi oman porukkansa ja pääsi sisälle talon tapoihin ja oppi, mistä narusta vetää, että saa mitä haluaa tai tarvitsee. Oman hyvinvoinnin eteen piti toki tehdä töitä. Ja kun niitä oppi tekemään, olo helpottui. Vaikka täällä onkin täysi ylläpito, kukaan ei tule kysymään ja vahtimaan, että kaikilla on koko ajan kaikki hyvin. Jos jokin asia ei ole hyvin, sille pitää ihan itse tehdä jotain.

Mutta odotellaanpa, että kesä loppuu ja tulee synkkä syksy. Sitten pitäisi varmaan viimeistään saada aikaan kunnon turhautuminen ja masennus, jos sellainen on tullakseen. Voi tosin olla, että tämä paikka on liikaa Suomen eteläisin varuskunta, että mitään varsinaista kulttuurishokkia ei koskaan tulekaan. Palatkaamme asiaan.

Ja loppuun vielä kaunis maisemakuva sen vehkeen kyydistä:


Arvaako joku (joka ei tiedä kuten tätä lukevat tutut), missä ollaan?